Iitti-hölkkä ja heinäkuun treenit

Eilen hölkättiin ensimmäinen Iitti-hölkkä (tai oikeammin tämä oli kait jonkinlainen uudelleen tuleminen eli joskus takavuosina on juostu jotain vastaavaa tapahtumaa, mutta se on sitten lopahtanut). Ennakkoon oli ilmoittautunut 70 juoksijaa, mutta yhteensä tapahtumaan tuli melkein 150 juoksijaa! Aika hurjaa. Oli ihan sellaista suuren urheilujuhlan tuntua. 🙂 Järjestelyt toimivat hienosti – reitti oli hyvin merkitty ja jokaisessa risteyksessä oli vielä toimitsija näyttämässä suuntaa. Junnut olivat innokkaana juomapisteellä tarjoamassa juotavaa – oli kyllä ehkä pirtein juomapiste, mihin olen missään tapahtumassa törmännyt. Hyvä mieli tuli siitä kyllä. Reittikin meni mukavasti pääasiassa hiekkatietä ja lenkkipolkua. Sääkin suosi, joten mikäs siinä oli hölkätä. Naisten sarjassa oli 46 osallistujaa ja hölköttelin siinä kuudenneksi parhaan ajan – voittajaan kertyi kyllä eroa eli 7 minuuttia, kolmanteenkin sijaan yli 5 minuuttia. Oma juoksu taittui aikaan n. 48 minuuttia (matkana 9,5 km). Kovia juoksijoita oli kyllä matkaan lähtenyt – miesten sarjan voittaja juoksu reitin 32,5 minuuttiin.

Ennen aikuisten juoksua oli lasten (9-13 -vee) n. kilometrin juoksu raviradalla ja kuvassa lapset odottamassa starttia. Meidän koululainen siihen osallistui, ihan ei palkinnoille päässyt – kauas ei kyllä jäänyt. Arpajaispalkintojen suhteen meillä kävi kyllä tuuri kun kaikki perheen juoksijat (3 kpl) olivat jotain voittaneet!

Heinäkuussa treeniä kertyi tasainen määrä… Yleisurheilukoulussa ennätin käydä vielä 5 kertaa. Tällä viikolla olikin viimeinen kerta. Ohjatussa venyttelyssä kävin kolmesti ja kertaalleen sain venyteltyä itekseen kotona. Hämmentävää on, että noita harjoituskertoja on kuitenkin aika vähän. Juoksua on ihan harvinaisen vähän – noistakin kaksi on ollut kisoja (pullukka puolimaraton ja kesäillan kymmpi)! No, selittyy toki sillä, että kesäillan kympillä jalka kipeytyi ja vaivasi 1,5 viikkoa. Eilisen juoksun kesti kyllä hyvin ja on nyt ihan kunnossa. Hyvä niin. Viikon päästä jännätään nimittäin jo tosissaan Kuopiossa ihka ensimmäistä triathlonin perusmatkaa! Huh!

Heinäkuu 2013
Urheilulaji Kpl Kesto (h) Matka (km)
yleisurheilu 5 31.2% 6:35:00 0.0% 0.0
Pyöräily 5 28.4% 6:00:00 72.9% 124.0
Juoksu 4 19.1% 4:01:57 25.1% 42.6
Lihashuolto/venyttely 4 13.0% 2:45:00 0.0% 0.0
Uinti 3 8.3% 1:45:00 2.0% 3.4
21 21:06:57 170.0
Mainokset
Kategoria(t): harjoitukset, juoksu, kilpailut. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s