42,195 km Berliiniä

Perjantaina lähdettiin iltapäivällä matkaamaan kohti Berliiniä. Etsiydyttiin hotellille ja sieltä melko pikaisesti kahvilan kautta kohti entistä Tempelhofin lentokenttää, mistä numero piti hakea messuilta. Hämmentävää kyllä, alkuviikon kipu jalkapohjassa oli melkein kadonnut!

Tapahtuman mittasuhteet alkoivat selviämään siinä vaiheessa, kun katsoi, mikälainen joukko ihmisiä metrolta lähti messuille päin… Messut olivat valtavat – kaikkea mahdollista juoksuun liittyvää monta hallia täynnä! Myös kentän ulkoalueilla oli kaikenlaista tapahtumaa – ja niitä oluttelttoja tietenkin.

Numeroiden haku oli viimeisen hallin perimmäisestä nurkasta. Ja olihan siinä jonossa joku muukin odottamassa… Reilun puolen tunnin jonotuksen jälkeen pääsisin hakemaan numeroa. Turvatoimia oli kiristetty – numeron sai passia vastaan ja alueelta lähtiessä laitettiin käteen ranneke – sunnuntaina lähtöalueelle pääsi vain rannekkeen kanssa. Mutta kuten todettiin, ei tämä ollut ihan aukoton systeemi… Periaatteessa rannekkeen sai vaan, jos oli numerolappu mukana, mutta tässä kohtaa ei enää tarkastettu, että oliko kyseessä oma vaiko jonkun toisen numerolappu eli periaatteessa samalla lapulla olisi saanut haettua useamman rannekkeen.

Messuilta tarttui mukaan pari pussia energiakarkkeja sekä chipin kiinnitysnauha.

Täällä chip ei kuulunut ilmoittautumismaksuun vaan siitä piti maksaa erikseen! (olisiko ollut 6 euroa tuo vuokraushinta) Chipin kiinnittämiseen ei myöskään annettu mitään nippusidettä kuten kotimaassa on tapana, vaan oletus oli, että kengän nauhoitusta puretaan sen verran, että saadaan chip nauhoihin kiinni… Minulla on lenkkareissa pikanauhat, joten kiinnitys olisi ollut melkoista virittelyä ilman tuota kiinnitysnauhahankintaa – tuollaista olen kaipaillut myös triathlonkisoissa, kun se tarranauha tuppaa aina hankaamaan nilkan ihon rikki.

Lauantaina katseltiin nähtävyyksiä ja käytiin ostoksilla – käveltyä tuli varmasti useampi kilometri. Sen verran, että jalkapohja taas hieman ilmoitteli itsestään.

Lauantaina luisteltiin myös rullaluistelumaraton ja satuimme maalialueelle juuri sopivasti samoihin aikoihin, kun ensimmäiset luistelijat tulivat maaliin. Vauhti oli kyllä ihan tolkuttoman kova! Hurjalta näytti. Ja näköjään peesaus oli siinä lajissa täysin sallittua, sillä luistelivat ”junissa” ja itseä kyllä hirvitti, miten olisi käynyt, jos jonon kärjessä olisi menty nurin… Nytkin nähtiin pari kaatumista ihan maalin tuntumassa. Myöhemmin kuulin, että yksi luistelija oli kisan aikana kuollutkin.

Sunnuntaina herätyskello soitti klo 5:30 aamulla. Hotellissa sai aamupalaa jo kuudelta ja melkoinen määrä juoksijoita siellä olikin syömässä. Vartin yli seitsemän lähdettiin kävelemään lähtöpaikan suuntaan. Olin katsonut kartasta etukäteen reitin ja kartta kädessä lähdettiin liikkeelle, mutta pian selvisi, ettei karttaa tarvita vaan kaduilla vaelsi pelkästään juoksijoita lähtöpaikan suuntaan. Huikeaa! Matkalla lähtöpaikalle piti kuvata Brandenburgin tor – lähtöpaikka oli reilun kilometrin päässä portista.

Reichtagin edessä parveili juoksijoita ja saattajia.

Itse söin vielä banaania – aikaa lähtöön n. 1,5 tuntia.

Ylimääräiset vaatteet jätin miehelle ja kyllä oli kylmä! Lämpötila aamulla n. +5 astetta. En ollut hoksannut ottaa kertakäyttösadetakkia tai muuta lämmikettä mukaan. Onneksi lähtöalueelle mentäessä jaettiin muovisäkkejä, minkä sai vedettyä päälle lämmikkeeksi.

Olin ihan vihon viimeisessä lähtökarsinassa, H eli samassa porukassa olivat kaikki, joiden aiempi maratonaika oli huonompi kuin 4:15 tai ne, kenellä ei aiempaa aikaa ollut. Ensimmäinen startti oli 8:45, seuraavat 8:55 ja viimeinen porukka – eli se H-kategoria- klo 9:05. Itse ylitin starttiviivan pari minuuttia tuota myöhemmin. Ennätin omaa starttia odotellessa käydä vielä vessassakin tuossa yhdeksän maissa. 🙂 Siinä kohtaa ei enää jonoja ollut ollenkaan niin pahasti. Lähdin hölkötteöemään melko lailla rauhallisesti, ekan kilometrin aika 6:45. Sen jälkeen hieman kiristin vauhtia, mutta eli kuuden minuutin kilometrejä hölköttelin. Kylmäkään ei enää ollut, kun liikkeelle pääsi.

Miehen kanssa ei sovittu mitään, että tuleeko johonkin reitin varrelle katsomaan. Sovittiin, että soittelen jostain kohtaa matkan varrelta, että miten juoksu etenee – vai eteneekö mitenkään. 14 kilometrin kohdalta bongasin miehen reitin varrelta ja piti pysähtyä poseeraamaan.

Hauska oli nuo numerolappuihin painetut etunimet. Kadun varsilla juoksua seuranneet pystyivät kannustamaan ihan nimellä!

Tanskalaisia juoksijoita oli hurjan paljon ja varmasti suurin osa heistä piti tanskan väreissä juoksuvaatteita. Totesin, että suomalaiset eivät olleet ollenkaan yhtä kansallismielisiä, harmillistä sinänsä. Hieman ennen puolta väliä kuulin parin henkilön puhuvan suomea ja lyöttäydyin siihen seurueeseen mukaan hölköttelemään. Toinen noista lähti jossain vaiheessa etenemään ripeämmin, mutta raahelaisen rouvan kanssa juostiin koko loppumatka yhdessä toisiamme tsempaten!

Jalkapohja ei ihmeemmin kipeytynyt! Tai sitten se hukkuin sen alle, että jalkan alkoi tulla rakko ja toisaalta kolmen kympin jälkeen alkoi reisissä painaa juoksu melkoisesti. Huh. Todettiin kuitenkin, että reisissä kipu kuuluu asiaan ja se täytyy vaan kestää, että onneksi ei krampannut pohkeissa tms. Huoltopisteitä oli matkalla melko tiheään. Noin viiden kilometrin välein oli isompi huoltopiste, missä oli vettä, urheilujuomaa, teetä, banaania ja omenaa ja näiden pisteitä välillä oli aina vesipiste. Suolakurkkuun tottuneina sitä vähän kaipasimme. Nuo omat energiakarkit söin juoksun aikana myös ja jokaisella juomapisteellä join vettä ja/tai urheilujuomaa. Myös hedelmiä mutustelin.

Juoksuvauhti pysyi melko tasaisena, vitosen ajat 32:50…33:56. Puolivälin aika 2:19:16 ja maaliin tulin ajassa 4:41:07. Tavoite täyttyi siinä mielessä, että pääsin maaliin eikä tarvinnut kävellä! Aika on aavistuksen parempi kuin aiempi maratonaika 14 (!) vuoden takaa. Ilman juoksutaukoa olisin lähtenyt liikkeelle kovemmalla vauhdilla, mutta nyt olin kyllä tyytyväinen tähän.

Maalissa saatiin mitalit kaulaan ja lähdettiin vaihtoalueen suuntaan. Alue, missä oli vaatesäilytykset ja huolto, oli valtavan suuri ja huonosti viitoitettu. Löydettiin lopulta pussit, missä oli hedelmiä, keksejä yms. syötävää ja lähdettiin etsimään tapaamispistettä, minne jouduimmekin kiertämään melkoisen lenkin. Huoh.

Ja jos ennen lähtöä olin syömässä banaania, niin tässä sitten jotain rinkeliä… 🙂 Sokeri oli aamulla 5.8 enkä pistänyt ollenkaan insuliinia. Hotellille päästessä (juoksun jälkeen olin syönyt omenan ja tuon rinkelin), oli lukema 7.7, että ilmeisen korkealla olivat pysyneet juoksun ajan. Seuraavana aamuna oli hieman tavallista korkeampi arvo, 6.3. Hyvin meni siis tältäkin osin.

Hotellilla kävin suihkussa, sitten käytiin syömässä ja illan päälle koitin vielä venytellä. Seuraavana aamuna vointi oli ihan kohtalainen, mutta rappusissa kävely oli kyllä aika tuskaista – varsinkin alaspäin meno. Maanantaina kierreltiin kuitenkin vielä kaupungilla ja aika monet raput jouduttiin metroon ja metrosta tulemaan. Huh. Alaspäin piti mennä sivuttain ja niin, että astuin aina kummallakin jalalla samalle askelmalle. Ei naurattanut yhtään siinä vaiheessa, kun useamman tunnin kaupungilla kuljeskelun jälkeen oli tarkoitus lähteä hakemaan tavarat hotellilta ja olin taistellut itseni metroasemalle, jossa sitten olikin kasapäin poliiseja ja kulku laiturille kielletty… Että ei kun ylös ja seuraavalle asemalle… Pari reppua ilman isäntää oli löytynyt asemalta ja aiheuttaneet melkoisen hälytystilan!

Ennen maratonille lähteä olin aika varma, että jos tästä selviän, en välttämättä vuosiin maratonia juokse, mutta jollain tavalla oli kuitenkin huikeaa selvitä tuosta matkasta ja vähän tuli mieleen, että ehkä ensi vuonna kuitenkin jossain…? Tuonne Berliiniin on ilmoittautumiskäytäntöä muutettu nyt niin, että ensin ennakkorekisteröidytään ja ennakkoon rekisteröidyistä arvotaan osallistujat. Sama käytäntö kuin vaikka New Yorkissa. Toisaalta tuo 40 000 juoksijaa oli kyllä melkoinen määrä – ihan koko matkan ajan oli juoksijoita ympärillä paljon ja siinä vaiheessa kun monilla tuntui vauhti hiipuvan, oli melko työlästä ohitella juoksijoita. Ei pystynyt sellaista tasaista menoa pitämään yllä vaan vähän nykivää se oma juoksu oli väkisinkin.

Kaiken kaikkiaan huikea elämys! Reitin varrella oli koko ajan kannustajia ja erilaisia orkestereita soittamassa. Sääkin kun vielä suosi ja palautuminenkin tuntuu etenevän varsin hyvin – tänään selvisin rappusistakin jo paljon reippaammin. 🙂

Advertisements
Kategoria(t): diabetes, juoksu, kilpailut, maraton, vammat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s