Vuosi 2013

Vuosi 2013 tiivistettynä heiaheian mukaan:

treenejä 273 kertaa, treenitunteja 219 h

1. juoksu 56 kertaa 453 km

2. pyöräily 45 kertaa 884 km

3. uinti 42 kertaa 54 km

4. kuntosali (sis. myös kotijumppailut) 44 kertaa

5. venyttely 22 kertaa

6. maastohiihto 19 kertaa, 209 km

Vuoteen 2012 verrattuna treeniä tuli n. 20 tuntia enemmän, juoksua n. 50 km vähemmän, pyöräilyä vajaa 400 km enemmän, uintia 10 km enemmän. Salilla kävin tänä vuonna vähemmän kuin 2012.

Vuosi oli kovin kaksijakoinen. Alkuvuosi meni todella hyvin, treeniä kertyi hyvin ja juoksu kulki hyvin. Suurin saavutus tälle vuodelle lienee Kuopion perusmatka, vaikkei siellä voikaan tuloksella kehua, mutta selvisin siitä. Kuopion kisan jälkeen (tai ilmoitteli itsestään jo aiemmin, mutta en hoksannut, että mistä oli kyse) iski plantaarifaskiitti, joka ei ole vieläkään täysin parantunut. Joten elokuusta eteenpäin juoksua on kertynyt todella vähän. Syyskuussa hölköttelin läpi maratonin Berliinissä – hyvä reissu, mutta suoritus olisi ollut varmasti parempi, jos olisin saanut juostua elo-syyskuussakin. Syksyn treenit jäivät aika huonoiksi tuon juoksemattomuuden takia. Ja kaiken lisäksi sali oli suljettuna remontin takia 2,5 kk.

Ensi vuoden tavoitteena on selvitä Joroisten puolimatkasta. Huolestuttaa kyllä, ettei jalka vieläkään kestä juoksua yhtään enempää. Joulun aikaan kävin juoksemassa 21.12. muutaman kilsan ja joulupäivänä sauvakävelemässä 5 km – sitten kipeytyikin jo jalka. :/ Eilen kävin kävelemässä ystävän kanssa ja nyt arvon, että uskallanko huomenna lähteä juoksemaan vai siirränkö lenkin loppuviikkoon. Joroisten lisäksi en ole mitään uskaltanut kalenteriin vielä laittaa ensi vuodelle. Tai onhan siellä Finlandia-hiihto helmikuulle – ei puutu kun se lumi…

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Vuosi 2013

  1. hannavi sanoo:

    Meil olis yhteensä kaksi tervettä jalkaa käytettävissä ja kaksi PF-jalkaa… Yhdessä saatais yksi PF:ton juoksija aikaiseksi 😀 No mut onhan tässä aikaa… Mutta kieltämättä päivä päivältä tulee enemmän mietittyä, että mikä on se juoksun minimi! Ainakin omalta osaltani kaikkinainen asfaltilla juokseminen pitää unohtaa. Luule, että kesän juoksut eivät aiheuttaneet oireilua, koska juoksin lähes 100% purulla. Nyt syksyllä alkoi asfalttikilometrejä kertymään ja tässä ollaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s