Pakkanen ja aavistus lumesta

Kylläpäs iski taas arki rankasti loman jälkeen. Treenimäärät tipahtivat heti melkoisesti. Pöh. Viime viikolla kävin maanantaina ajamassa maastopyörällä 26 km, tiistaina venyttelin puolisen tuntia, mutta sitten tulikin pari lepopäivää (ja koska kyllähän tuo tiistaikin lepopäiväksi lasketaan niin tuli sitten kolme lepopäivää peräkkäin!!). Perjantaina otin vahinkoa vähän takaisin ja kävin aamulla uimassa ja töiden jälkeen spinningissä. Lauantaina taisi flunssa kolkutella, sillä iski niin tolkuton väsymys, ettei mitään rajaa. Päikkäreiden jälkeen kävin kuitenkin vähän sauvakävelemässä. Sunnuntai meni aika pitkälti lentopallokatsomossa, mutta vähän tein lihaskuntoa kotona illalla vielä.

Tämä viikko onkin yh-viikko, kun mies on töissä toisella puolella Suomea. Tänään pääsin käymään uimahallilla lasten kerhon aikaan, mutta seuraavat kolme päivää menevätkin sitten päivät töissä ja illat lapsia harrastuksiin kuskaten.

Luntakaan ei meille vielä saatu, pakkasta kyllä sen verran, että äkkiseltään tuntuu kylmältä. Lapset meille jo hiihtivät pihalla nurmikolla, mutta itselle ei tuo lumimäärä vielä ihan riitä. Harmillisesti ei sääennustekaan lupaa lunta lähiaikoina. Ensi viikonloppuna täytenee tehdä toivioretki lumen perässä johonkin naapurikunnista, missä löytyy tekolunta. 

Advertisements
Kategoria(t): harjoitukset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s