Hölkkäkauden avaus

Tänään on ollut oikein kunnon urheilupäivä. Tässä illalla oltiin lasten ja nuorten pm-hallikisoissa Pajulahdessa. Yleisurheilua siis. Ja edelleen voidaan todeta, ettei tuo urheilukuvaus ole minun laji – ainakaan puhelimen kameralla… Tässä kuva 60 metrin maaliintulosta… Jep. Mutta eipä siitä sen enempää. Tytär juoksi oman ennätyksensä juuri tuolla 60 metrillä, että ei ollut turha reissu ollenkaan. Aiemmin päivällä kävin itse Ruotsinpyhtäällä juoksemassa Teutjärven ympärijuoksun. Kuten etukäteen arvelinkin, oli tapahtuma varsin kovatasoinen. Onneksi löytyi jo alkumatkalla juoksukaveriksi hyvää vauhtia pitänyt nainen, jonka peesissä matka taittui pari viimeistä kilometriä lukuun ottamatta. Koska sykemittari on edelleen rikki, en itse seurannut vauhtia ollenkaan. Viiden kilometrin paikkeilla kysyin tuolta naiselta, että mitähän vauhtia me juostaan ja hän kertoi, että noin 5:14 vauhtia! Olin aivan äimistynyt vauhdista. No, loppu kilometreillä sitten putosin naisen peesistä, mutta mitään totaalista simahtamista ei kuitenkaan tullut. Hitain km oli 12. km, 5:53 ja nopein meni aikaan 5:06. Ei nämä nyt ihan viime kesään km-aikoja ole, mutta eipä tuota juoksuakaan ole ihan samoja määriä takana. Tosi tyytyväinen olen kyllä. Sijoitus oli naisten kilpasarjassa 10/12, että en edes ihan viimeiseksi jäänyt.

Perjantaina toi posti wigglen paketin – uudet ds-trainerit, lättärit, uikkari ja pyörään juomapulloteline. Sellainen setti tällä kertaa. Lenkkareita kävin sisäänjuoksemassa eilen muutaman kilometrin verran, mutta en lähtenyt vielä tänään niillä matkaan, kun oli sen verran pitkä suoritus kuitenkin vuorossa. 

Advertisements
Kategoria(t): juoksu, kilpailut. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s