Suijankoskenjuoksu

Eilen jatkui hölkkäkisat Liikkalassa, Kouvolassa. Vuorossa oli Suijankoskenjuoksu, matkana 6,2 km. Koululaisen sain houkuteltua kaveriksi juoksemaan 11-vuotiaiden sarjassa. Harmillisesti näissä hölkkätapahtumissa lasten juoksu on yleensä samaan aikaan kuin aikuistenkin eli ei pääse itse kannustamaan lasta. (ja tähän todettakoon, että juurikin tästä syystä Iitti-hölkässä juostaan ensin lastensarjat ja sitten vasta aikuisten) Järjestelyt jättivät muutenkin hieman toivomisen varaa – etukäteen ei kerrottu mitään siitä, missä 9- ja 11-sarjojen reitti menee. Lähtö oli eri paikasta kuin ilmoittautuminen, myöskään tätä ei kovin selkeästi ohjeistettu.

Aikuisten (ja 17-vuotiaiden) sarjat lähtivät matkaan minuuttia ennen 9- ja 11-vuotiaita, 13- ja 15-vuotiaat puolestaan kuljetettiin reitin puoliväliin lähtöön. Lähtölaukaus ammuttiin haulikolla, kuuluttaja kuulutti, että ”10 sekunttia aikaa lähtöön… 5…4…3…” PAM! Että näin. Reitti ei ollut tasainen, mutta ei siinä myöskään isoja ylä- tai alamäkiä ollut. Ihan kiva juosta kyllä. Samoja naamoja oli täälläkin paikalla, mitä näissä aiemmissakin kisoissa.

Maanantain hölkässä kipeytyi vasen takareisi ja alkumatkasta tuntui, että se vaivaa sen verran, ettei kovin kovaa pysty juoksemaan, mutta sepäs helpottikin ja juoksinkin vallan reipasta vauhtia. Koko matkan pysyi vauhti alle 5min/km, lopulta keskivauhti oli 4:46/km! Alkumatkan juoksin erään naisen kanssa, joka oli myös Munahölkässä ja Teutjärvellä juoksemassa. Loppumatkasta tavoitin sitten jonkun miehen, kenen kanssa viimeinen kilometri tsempattiin. Olin naisten sarjassa sijalla 6 (/9). Varsin tyytyväinen siis omaan vauhtiin olin! Vaan nyt pidän hieman taukoa hölkkäkisoista ja keskityn treenailuun. Pitkiä pyörälenkkejä pitäisi saada tehtyä ja uiminenkin on jäänyt viime aikoina varsin vähälle. Tänä aamuna kävin tosin pulikoimassa 45 minuuttia ennen töihin tuloa. Taisi juoksu painaa, koska melkoista uiskentelua eteneminen oli. Parin tunnin päästä olisi vuorossa pilatesta ja sitten viikonlopun viettoon!

Liikkalan vpk-talo, ilmoittautuminen ja palkintojen jako oli täällä: Kuva reitin viime metreiltä – kaikki juoksijat lienevät jo tulleet maaliin.

Advertisements
Kategoria(t): juoksu, kilpailut. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s