Peten puolikas Lapinjärvellä

Tänään kävin juoksemassa kympin Lapinjärvellä Peten puolikkaalla – mikä siis kertoo sen, että tapahtuman päämatka lienee puolimara. Sattui oikein mukava, aurinkoinen keli ja oli oikein urheilujuhlan tuntua tapahtumapaikalla – joku paikallinen bändi soittamassa jne. Ja koska kuulutukset tuli myös ruotsiksi, niin ihanhan se oli kuin olisi ulkomailla ollut.

Lähdössä oli hieman hässäkkää – tarkoitus oli, että puolikkaan juoksijat ryhmittyvät keskiviivan toiselle puolelle ja kympin juoksijat toiselle, mutta ohjeistus tuli hieman viime hetkellä. Samoin lähtö pääsi yllättämään, kun juoksijoita ohjattiin oikeille paikoille viime hetkiin asti ja sitten kuulutettiin vaan,että ”lähtö on ihan kohta PAM”. (Kuva otettu pari minuuttia ennen lähtöä)

Jostain syystä ei juoksu tänään oikein kulkenut – tai ei kulkenut yhtä hyvin kuin viime viikolla Elimäellä. Reittikin oli ehkä hieman raskaampi, ainakin alkumatkasta oli aika paljon mäkeä. Reitin merkinnässä oli mielestäni toivomisen varaa – risteyksissä ei juuri ollut ohjaajia eikä maalatut merkinnät kovin selkeät olleet. Lisäksi oli joku isomman tien ylitys, missä ei ollut yhtään minkäänlaista ohjausta. En tykkää siitä, että tulee tunne, että täytyy miettiä, että mihin tässä ollaan oikein menossa…? (juontaa varmaan juurensa siitä, että pari vuotta sitten eksyin yhden tri-kisan pyöräilyosuudella, kun reitin merkintä oli niin onnettoman huono). Loppuaika oli n. 50:35 (tulokset eivät ole vieläkään netissä, siitä myös miinusta) ja sijoitus naisten sarjan 6. Vaikka olisin juossut saman ajan kuin viime viikolla, ei sijoitus olisi noussut kuin yhdellä, joten ihan tyytyväinen saa olla. Maalissa sai eväspussin ja mitalin.

Tällä kertaa oli myös muu perhe mukana katsomassa kisoja ja poika tuumasi, että olipa hyvät kisat. Olivat syöneet juoksun aikana kisamakkarat ja käyneet onginnassa, missä oli kyllä 50 sentillä varsin hienot tavarat ongittu! Myös ilmaista poniratsastusta olisi ollut tarjolla, jos olisivat uskaltaneet hepan selkään kiivetä.

Mainokset
Kategoria(t): juoksu, kilpailut. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s