Joulumarkkinajuoksu

Lauantaina oli omalla kylällä tarjolla joulumarkkinajuoksu, minne osallistuin – vaikka lenkit ovat jääneet vähiin viime aikoina. Ilma oli varsin hyvä, poutainen ja lämmin, vähän tuulinen kylläkin. Juoksijoitakin oli tullut paikalle varsin hyvä porukka. Itse lähdin ilman sen suurempaa aikatavoitetta matkaan. Puoliväliin kulkikin ihan mukavasti, sitten alkoi vauhti hiljalleen hiipua. Pari kilometriä ennen maalia oli varsin huono olo, mutta onneksi se meni ohi ja hölköttelin kuitenkin ihan hyvää tahtia maaliin. Kymppi taittui aikaan 51:26 ja sehän on ihan kelpo aika.  (Helmikuussa sama reitti taittui aikaan 54:21.) Yleisessä sarjassa tuolla ajalla pääsi toiseksi – koska kovimmat naisjuoksijat juoksivat N40 ja N50 -sarjoissa. 🙂 Maalissa sai joulutorttukahvit.

Pukuhuoneessa osa naisista harmitteli sitä, että juoksu oli aikataulutettu niin, ettei juoksun jälkeen ehtinyt enää joulumarkkinoita katselemaan, kun eivät ennen juoksua vielä käyneet. Tämä taisi olla ainoa negatiivinen palaute, minkä kuulin, että kyllä meillä Iitissä osataan nämä kisahommat.

(Kuva: Iitinpyrintö)

 

Mainokset
Kategoria(t): juoksu, kilpailut. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s