Syyslomalla

Meidän seudulla vietettiin viime viikolla syyslomaa. Meillä koko perhe piti koko viikon lomaa. Lähdettiin Vierumäelle mökkeilemään, kun edullisen mökin satuin saamaan ko. viikolle. Kelit vaihtelivat viikon aikana melkoisesti – alkuun oli poutaisia päiviä, sitten satoi lunta ja loppuajasta vettä. Vaan ihan hyvät lomailukelit oli silti. Ostettiin kiintorastikarttoja pari kappaletta ja käytiin etsimässä ehkä tämän vuoden viimeiset rastit?

Myös portaat löytyi, että yhden porras/mäkitreenin kävin tekemässä. Portaat eivät itse asiassa olleet kovin pitkät, mutta mäki jatkui vielä pidemmälle, joten portaiden jälkeen pystyi juoksemaan vielä mäkeä ylös.

Viikon puolivälissä ihailtiin näinkin lumisia maisemia

Flow park oli viime viikolla auki viimeistä viikkoa tälle vuodelle. Lapset  kävivät siellä rimpuilemassa, miehen kanssa katseltiin menoa maan tasalta ja tarvittaessa autettiin pienintä, joka oli hieman liian lyhyt varmistuskoukkujen kiinnittämiseen. Pienemmät seikkailivat siis lastenradoilla, vanhin pääsi jo kaikille mahdollisille radoille. Tosin joku rata oli suljettu korjausten vuoksi.

Frisbeetä viskeltiin myös pari kertaa. Se on kyllä ihan mukavaa koko perheen puuhaa.

Uimassa käytiin myös ja juoksulenkilläkin kävin pari kertaa. Yhden jumppatunnin kävin myös (core training).

Oli kyllä oikein mukava ja rentouttava loma. Joskin tämä marraskuu iski loman jälkeen ihan todella kovaa – junat ovat olleet myöhässä ensimmäisten pakkasten myötä ja pimeää on sekä aamulla että illalla, koko valoisa aika menee töissä. Tosin tällä viikolla alkaa osittainen hoitovapaa ja viikossa on yksi vapaapäivä.

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s