Loppiaisrogaining 2017

Viime kesän venlojen viestin joukkueemme päätti lähteä kokeilemaan talvisuunnistusta loppiaisrogaining tapahtumaan. Meistä 3/4 oli vappuna rogaamassa Nastolassa, joten oltiin jo ihan pro-meiningillä ja reitin suunnittelua varten oli langan pätkä varattu mukaan. Noin muuten piti reissuun varautua useammalla kerroksella vaatteita, koska mittari näytti aamulla -24 astetta. Huh. Järjestäjät tarjosivat myös 4h sarjan, mutta päätimme kuitenkin lähteä alkuperäisen suunnitelman mukaisesti 8h sarjaan, mutta rennon letkeällä retkeilymeiningillä eikä hikipäässä rasteja hakien. Lähtö oli klo 11, mutta koska meillä ei kiirettä pitänyt, niin emme myöskään ihan siihen aikaan metsään lähteneet.

Suunnitelmaa teimme sen verran, että haetaan alkuun metsässä olevia rasteja ja pimeän koittaessa niitä, jotka ovat teiden lähettyvillä.

Kartan mittakaava oli 1:18000, mikä oli vähän hämäävä ja hahmotusta vaikeuttava, mutta kyllä me kaikki rastit löydettiin, joita hakemaan lähdettiin. Keli oli hieno – aurinko paistoi ja maisemat olivat komeat. Mulla oli päällä urheilukerrasto, merinovillakerrasto, lyhyet villahousut, fleecehousut, ulkoiluhousut ja ulkoilutakki. Alkuun oli vielä fleecepaita, joka osoittautui turhaksi (johonkin onnistuin sen paidan sitten reissulla kadottamaankin). Kaiken päällä vielä heijastinliivi. Kaulassa puffi-huivi, päässä kypärämyssy ja pipo. Käsissä sellaiset ”rapu-hanskat”. Jaloissa paksut urheilusukat ja säärystimet. Viime hetkellä päätin että en lähde matkaan nastalenkkareilla vaan laitan kuitenkin vaelluskengät – niillähän ei sitten juosta ollenkaan. Ei tullut kylmä eikä kuuma vaan oikein sopivasti oli vaatetta. En ottanut juomareppua vaan ihan tavallisen repun, minne pakkasin juomapullot ja eväät.

Teimme ensin n. 10 km:n lenkin (johon meni kolmisen tuntia) ja sitten kurvasimme takaisin kisakeskukseen pitämään taukoa. Söimme eväitä ihan rauhassa ja mietimme, että mihin lähdemme jatkamaan – kieltämättä siinä kohtaa houkutti jäädä sohvalle istumaan. Laskeskelimme, että päivän valoa on jäljellä vielä pari tuntia, että haetaan pari metsä rastia ja sitten enemmän teiden vieressä olevia rasteja. Suunnitelma toimi oikein hyvin.

Takaisin kisakeskukselle lähdimme jo hyvissä ajoin, olimme takaisin n. 1,5 tuntia ennen määräaikaa. Eli ihan kovin kärkipäässä ei meidän sijoitus ollut (emme tosin ihan viimeisiäkään olleet, että muutama porukka jäi vielä taakse). Kerrassaan hurjia pisteitä oli kyllä osa porukkaa kerännyt.

Sokereiden kannalta tapahtuman ajoitus oli varsin hyvä – kun startti oli klo 11 tarkoitti se sitä, että aamulla ehti syödä ihan normaalin aamupalan ja sille saattoi pistää ateriainsuliinin normaalisti. Ennen lähtöä söin leipää yms. pientä enkä enää sokereita mittaillut. Ruokatauolla mittasin ja siinä kohtaa (ennen eväiden syöntiä) sokerit näytti 7,5. Söin jotain pientä tasaisin väliajoin matkalla ja se toimi varmasti ihan hyvin. Muuten en sokereita mittaillutkaan enkä metsään mittaria ottanut pakkaseen hyytymään ollenkaan.

Yhteensä meidän joukkue vietti liikkeellä n. 5,5 tuntia ja kilometrejä kertyi n. 22 km. Kiva tapahtuma ja eka reissu Nuuksioon minulle. Täytyy tulla toistekin, luulen!

Mainokset
Kategoria(t): suunnistus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s