Vuoden 2016 yhteenveto ja tämän vuoden kuviot

Tämä vuosi on alkanut mukavan liikunnallisesti, mutta palataan vielä viime vuoteen. Viime vuonna liikuntaa kertyi yhteensä 237 tuntia. Se on kolme tuntia vähemmän kuin vuonna 2015, mutta kuitenkin 13 tuntia enemmän kuin vuonna 2014. Ihan kelpo vuosi siis kuitenkin. Myös vuonna 2016 kertyi eniten suorituksia juosten (juoksu on ollut ykköslaji jo useampana vuonna). Toiseksi eniten kertyi – ehkä hieman yllättäinkin – hiihtoa! Alkuvuosi 2016 ei kuitenkaan ollut mikään järin hyvä hiihdon kannalta, mutta lopputalvi ja Kainuussa lomailu sekä vuonna 2016 marraskuussa aloitettu hiihtokausi korjasivat tilanteen. Top-vitoseen oli kiilannut suunnistus (ja se olikin tiputtanut kuntosalin pois top-vitosesta). Samoin uinti jäi varsin vähälle enkä usko, että tämä vuosi ainakaan suuntaa muuttaa.

Ensi kesänä en ehkä osallistu enää triathlonkisoihin ollenkaan. Jotenkin isoin kipinä sen lajin osalta on hiipunut. Se uinti on edelleen vaikeaa – enkä edelleenkään erityisesti pidä kaakeleiden tuijottelusta hallissa. Olen toki kehittynyt uinnissa viimeisten viiden vuoden aikana ihan hurjasti ja nyt voin todellakin lähteä uimaan kuntoilumielessä. Enkä halua investoida varusteisiin niin paljon kuin laji vaatisi – varsinkin pyöräilyssä sillä pyörällä on iso merkitys. Toki aina joukkoon mahtuu joku, joka polkee mummomankelilla samaa tahtia kuin toinen triathlonpyörällä, mutta väitän kyllä, että parempi (ja sehän tarkoittaa myös kalliimpaa) pyörä helpottaa hommaa aika merkittävästi.

Tämän vuoden merkittävin liikuntaa sivuava muutos on, että lupauduin meidän paikallisen urheiluseuran pj:ksi. Ensimmäisen johtokunnan kokouksen pidin viime viikolla, joten homma on saatu käyntiin. PALJON on opettelua ja kyseltävää ja selviteltävää. Porukka on suurimmaksi osaksi tuttua, että siinä mielessä on helppo hommaan lähteä.

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s