Nuts Pallas huumaa

Viikko sitten vietin päivän tuntureilla Nuts Pallas polkujuoksutapahtumassa. Meidän perhe yhdisti kesälomareissun tähän tapahtumaan (kuten monesti aiemminkin suuntaa meidän perhe lomillaan sinne, missä äiti käy samalla ohimennen jossain pikku kisassa – Joroisilla, Kuopiossa, Hämeenlinnassa…) ja palasimme kotiin vasta nyt. Lähdimme reissun päälle torstaina ennen kisaa. Ajelimme yöksi Ouluun ja siitä perjantaina Hettaan. Olin kuvitellut, että olisimme ehtineet Hettaan jo hyvissä ajoin, mutta totuus oli tietenkin taas toinen ja iltahan se jo oli, kun Hettaan ehdittiin (tuli kaikkea yllättävää, kuten se että Haaparannassa kaupat avautuvatkin vasta kymmeneltä RUOTSIN aikaa…). Matkalla kävimme myös kehoituksen mukaisesti hakemassa juoksunumerot Ylläkseltä.

Majoituttiin kaverin perheen kanssa samaan mökkiin Hetan Kota -nimisessä majoituspaikassa. Ilta meni tavaroita kasaillessa ja syödessä. Kovin hyvin ei yöllä nukuttanut eikä herätyskello ehtinyt aamulla soimaan kun jo nousin keittelemään kahvia. Aamulla pistin pitkävaikutteista insuliinia vain 2/3 normaalista annoksesta. Ateriainsuliinin pistin aamupalalle ihan normaalisti, koska startti oli vasta puolenpäivän aikaan ja tarkoitus oli syödä vielä eväitä ennen lähtöä. Insuliinin ja sokerimittarin jätin mökille suosiolla vaikka tällä kertaa mittarin olisi toki saanut kulkemaan näppärästi juoksurepussa. Meillä oli varattuna kuljetus Hetasta Pallakselle ja tasan yhdeksältä bussi poimi meidän kyytiin. Bussi oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Vieruskaverina istui mies, joka kertoi olleensa viime vuonna ko. tapahtumassa ensimmäistä kertaa ja omista kokemuksistaan silloin. Katseli vähän epäillen, kun kerroin etten ole poluilla puolimaraa pidempää pätkää juossut edes treenimielessä. Pallaksella oltiin kymmenen aikaan eli hyvin olisi ehtinyt kisanumeron lauantainakin vasta hakea. Vähän jäi turhan paljon odottelua. Minulla oli mukana pastasalaattia, jota söin ja kahviakin kiskottiin vielä naamaan.

Keli oli hyvä, ei kovin kylmä eikä kovin lämmin. Lähdin matkaan pitkillä juoksuhousuilla ja pitkähihaisella paidalla. Jalassa Salomonin s-labit.

36090093335_f74ae42223

Startti oli kahdeltatoista ja melkoinen letka porukkaa lähtikin Pallaksen rinnettä ylös kipuamaan. Meillä oli tarkoitus edetä kaverin kanssa yhtä matkaa, mutta se osoittautui alun ruuhkassa vaikeaksi. Myöhemmässä vaiheessa totesimme, että meillä on hyvin erilainen tapa matkaa taitaa – minä tunkkaan ylämäkiä nopeammin ylös, mutta kaveri vastaavasta hallitsee alamäkitekniikan paremmin. Jotenkin minä painelin ylöspäin edellä ja alamäessä kaveri otti taas kiinni ja meni ohi. Minulla oli sauvat, jotka olin säätänyt vähän tavanomaista sauvalenkkipituutta pidemmiksi. Yhtään sauvarinnetreeniä en ennen tapahtumaa tehnyt, mutta ehkäpä rinteissä muistuivat mieleen nuoruuden sauvarinneharjoitukset hiihtoporukan kanssa?

Minulla ei sen suurempaa suunnitelmaa etenemisestä ollut. Sen verran olin reittiä vilkuillut, että tiesin alusssa olevan enemmän nousuja ja laskuja ja lopun sitten tasaista. Kilometriaikoja tai sykkeitä en lähtenyt katselemaan – tai katselin toki, mutta eivät ne vaikuttaneet etenemiseeni suuntaan tai toiseen.

Maisemat olivat ihan huikeat. Kerran kaivoin puhelimen esiin ja räpsäisin pari kuvaa, mutta muuten keskityin vaan katselemaan – silloin kun maasto oli sellaista, että minun tekniikalla pystyi maisemia katselemaan.

35250363164_245b716c09

Alkumatkasta kilometrit taittuivat nopeasti – tai vauhti oli hidas, mutta kilometrejä tuntui silti kertyvän mukavasti. Otin puolen tunnin välein energiaa – kettukarkkeja, suklaapatukoita tai energiapatukoita. Vettä vähintään tuolloin myös. Veden lisäksi minulla oli mukana puoli litraa Masajon laimeaa jaksamisjuomaa sekä jauhe pussissa valmiina toista puolta litraa varten. En saa geelejä alas, joten en niitä ottanut mukaan kuin hätävaraksi pari kappaletta. Kettukarkit olen testannut aiemmin ja hyväksi havainnut, joten mitäpä sitä muuttamaan omia tapojaan.

35250373234_881bc8df15

15 km:n jälkeen matkanteko alkoi jo vähän painaa. Kävi mielessä, että ensimmäiseen huoltoon on vielä 10 km, että onhan tässä tätä matkaa. Onneksi koko ajan oli porukkaa ympärillä – siinä sitä viriteltiin Suvivirtta yms. mieltäkohottavaa laulua porukalla. Ja lopulta se ensimmäinen huoltokin tuli vastaan. Ekasta huollosta lähdettiin jatkamaan matkaa kaverin kanssa vielä jonkun matkaa samassa porukassa. Noin puolessa välissä reissua alkoi olla juostavampaa maastoa ja lähdin etenemään sellaista itselle sopivaa, mukavaa vauhtia. 30 km:n jälkeen huomasin, että selkiä tulee aina hiljalleen vastaan. Oma vointi oli edelleen ihan hyvä ja juoksu kulki hyvin. Olin kuullut juttuja Pyhäkeron noususta ja jännityksellä odotin, että minkälainen nousu on tulossa. Pyhäkeron juurella vaihdoin muutaman saman parin miehen kanssa, jotka pitivät autiotuvan edessä taukoa, että onko tämän nyt ”the nousu”. Ketään ei ollut lähdössä nousemaan yhtä aikaa, joten lähdin itsekseni kiipeämään ylös. Nousu olikin varsin mukavan loiva – ei ollenkaan samanlainen jyrkkä tunturin rinne kuin alkumatkalla, tämä oli vaan pitkä mutta loiva. Kävi kyllä mielessä, että ehkä salilla olisi voinut tehdä jalkaprässiä vähän enemmänkin… Huipulta alkoi laskeutuminen alaspäin ja sekin oli hyvin juostavaa baanaa. Nautin matkanteosta ihan todella paljon. Mietin, että esim. maratonilla en tykännyt Vantaan maratonista, kun siellä oli niin vähän porukkaa, että tällainen hitaampi juoksija sai juosta lähes yksinään viimeiset kierrokset, että miten minua ei täällä tunturissa ahdista ollenkaan edetä koko lailla itsekseen? Ihmeellinen on ihmismieli. Nutsille en toki lähtenytkään juoksemaan ennätystä vaan hakemaan elämystä.

Toinen huoltopiste oli metsän siimeksessä – hyttysiä oli jo varsin paljon tässä kohtaa – aiemmin kun eivät olleet häirinneet ollenkaan. Kummallakin huoltopisteellä nautin järjestäjien tarjoamat perunalastut, suklaat ja keksit. Pysähdyin siis ihan kunnolla. Toiselta huollolta oli maaliin kuulemma 13 km. Alkupätkä oli sellaista polkua, jota olen itse tottunut juoksemaan silloin kun poluilla juoksen – juostavaa metsäpolkua siis. Toki onnistuin sitten siinä kohtaa kompastumaan juureen ja lentämään komeasti maahaan. Ensin tarkastin, että näkikö kukaan  – ei nähnyt. Sitten, että menikö housut rikki – ei sitäkään. Polvi kyllä tuntui siltä, että aukesi samoin sormesta tuli verta, joten jatkoin matkaa puristaen nenäliinalla sormea kiinni. Hetken päästä polku vaihtui hiekkatiehen, jota tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Tie oli kyllä varsin juostavaa, mutta tässä kohtaa alkoi matka jo painaa enkä pystynyt juoksemaan ihan siten kuin olisin toivonut. Ihan kaikki pätkät, joissa oli hiemankin nousua, oli käveltävä mutta muuten koitin vielä vähän hölkätä. Lopulta tuli vastaan toinen väliaikapiste ja viimeiset viisi kilometriä asfalttia. En ollut käynyt Hetan keskustassa ollenkaan, joten en yhtään tiennyt, missä kohtaa maali on. Kun hölkkäsin majapaikkamme ohi, soitin miehelle että nyt ei mene enää hirveän kauan, että tule puoli yhdeksitoista maaliin vastaan. Asfalttipätkä oli vielä pidemmän tuntuinen kuin hiekkatie. Tähän olisin ainakin kaivannut merkkejä siitä, miten paljon matkaa on jäljellä – se olisi ehkä vähän antanut toivoa siitä, että matka vähenee. Lopulta maali sieltä tuli. Aikaa koko reissuun kului 10,5 tuntia. Maalissa mehua ja linssikeittoa, sitten mökille suihkuun ja saunaan.

35250381244_b05d5d0ac9

Seuraavana yönäkään en juuri saanut nukuttua. Alkuun oli selkä jotenkin ihan jumissa, sen jälkeen jalat olivat niin kipeät, ettei buranasta huolimatta saanut unta. Muutama päivä meni aika huonosti liikkuen, mutta sitten helpotti – tätä toki osasin maratonien perusteella odottaakin, että toipumiseen menee hetken verran.

Kaiken kaikkiaan olin itseeni ja suoritukseeni hyvin tyytyväinen – aina voi toki jossitella, että jos olisin treenannut enemmän sitä ja tätä tai tuota, niin olisi mennyt paremmin. Mutta kyllä tämä suoritus oli juuri sellainen, joka minun kunnolla ja treenillä tehdään. Se ehkä harmitti, etten osannut tulla alamäkiä nopeammin – täällä meilläpäin ei ole edes mitään mäkiä, missä tuota voisi harjoitella.

Hieno tapahtuma, jota voin ehdottomasti suositella! Peruskuntoinen kuntoilija selvittää tuon 55 km:n (tai minun sykemittari näytti matkaksi 57.5 km) matkan, mikäli mitään isompia haavereita ei satu eikä ole energian imeytymisen kanssa ongelmia. Kiitokset kaikille niille, joiden kanssa matkaa taitoin ja ajatuksia vaihdoin! Oli mahtavaa!

 

 

Mainokset
Kategoria(t): diabetes, kilpailut, Nuts Pallas, polkujuoksu, Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Nuts Pallas huumaa

  1. Olipa kiva rapsa. Varmasti upea ja ikimuistoinen kokemus. Joko on polkujuoksusuunnitelmia tästä eteenpäin? Aiotko vielä pidemmälle matkalle?

    • d1treenaaja sanoo:

      Ei ole vielä suunnitelmia. Toki pidempi matka kiehtoisi mutta treeniä pitäisi kertyä melkoisesti. Vähän on takaraivossa ajatus, että josko ens vuonna joku n. 80 km matka, vaikka Vaarojen maratonilla.

  2. Popkornilla sanoo:

    Onnea hienosta suorituksesta! Itsellekin iski tänä kesänä näitä raportteja lukiessa polte, että tuonne on pakko päästä! Varsinkin tuo lausahduksesi, jossa totesit, että peruskuntoinen kuntoilija selvittää 55 km matkan, lämmitti mieltä 🙂

    • d1treenaaja sanoo:

      Sinun juoksukunnolla tuon selvittää ihan varmasti. Kaipa se on myös päästä kiinni, että miten sitä matkaa jaksaa taittaa. Taitoin jossain kohtaa matkaa New Yorkin suomalaisen juoksijan kanssa, joka tuumasi että osallistuu näihin pitkiin juoksuihin juurikin henkisen puolen takia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s