Vuoden vaihtuessa

Vuosi 2018 oli huonoin treenivuosi aikoihin. Heiaheiaan on kertynyt treeniä yhteensä 190 tuntia, se on vähän. Syksypuolella sairastin flunssaa pitkään ja hartaasti ja nyt loppusyksyllä olen kärsinyt polvivaivoista (näköjään myös tästä pitkään ja hartaasti), mutta ilman näitäkin saldo olisi heikko. No, suunta lienee vain ylöspäin tänä vuonna. Loppusyksyllä polviin alkoi kertyä nestettä, ensin vasempaan mutta nyt molempiin. Vasempaan polveen laitettiin kortisonia ennen joulua, mutta apua oli vain muutamaksi päiväksi. Ensi viikolle sain lääkäriajan, josko tämä lähtisi selviämään? Mutta juokseminen on ollut tauolla jo aika pitkään.

Olen käynyt salilla, kävellyt ja vähän hiihtänytkin tässä joulun aikoihin, mutta toivottavasti kohta pääsisi juoksemaankin ja tekemään pitkää treeniä. Nuts Karhunkierros on alle 5 kuukauden päästä!

Räntäsade ei ole silmälasien käyttäjän paras ulkoilukeli.

Puolet vuodesta 2018

Jotenkin hämmentävästi ollaan jo heinäkuussa tätäkin vuotta. Alkuvuosi on ollut töissä varsin kiireinen, aika monta iltaa on mennyt kokouksissa ja se on kyllä näkynyt harjoitusmäärissä. Puolen vuoden saldo näyttää olevan 108 tuntia, josta eniten hölkkää ja toiseksi eniten hiihtoa. Alkuvuoteen osuivat myös kaikki ennakkoon suunnitellut urheilutapahtumat – SisuXtrail, Moskovan puolimaraton (mistä ne ole tainnut mitään kirjoitellakaan) sekä Jukolan viesti. Loppuvuodelle ei ole mitään lukkoonlyötynä vielä. Joku polkujuoksu olisi kyllä kiva ottaa ohjelmaan, ainakin Evolla olisi lähistöllä tarjolla kivankuuloinen tapahtuma. Lisäksi kuukauden päästä järjestää oma seura jälleen Iittihölkän ja siellä on tarkoitus lähteä viivalle. Vinkkejä hyvistä tapahtumista otetaan vastaan! Toki ihan hirmuisesti houkuttelisi Vuokatti trail, mutta pitkän etäisyyden takia taitaa nyt kuitenkin jäädä väliin.

Alla pari kuvaa lauantaina käydystä Ironman Lahti tapahtumasta, jota olin hetken aikaa seuraamassa. Olihan se aika kutkuttavan näköistä ja komeissa puitteissa järjestetty kisa! Oman märkäpuvun myin pois keväällä eli tällä erää on minun osalta triahtlonkisat kisailtu.  Uinnista kun en oppinut pitämään, vaikka kuinka yritin enkä toisaalta halunnut investoida pyörään kovin suuria summia.

Lahti-Hollola Jukola 2018

Tänäkin vuonna oli viikkoa ennen juhannusta suunnitelmissa Jukolan viesti. Tällä kertaa tapahtuma olikin lähes kotinurkilla, joka toki muuttaa reissun luonnetta melkoisesti. Tarkoituksena oli lähteä lähes koko perheen voimin viikonlopuksi telttailemaan, mutta lapsista osa sairastui, joten suunnitelmat muuttuivat. Lähdin lopulta itsekseni lauantaina aamusta kisapaikalle. Jätin auton Lahteen vanhempien luokse ja hyppäsin Matkakeskuksesta bussiin ja hurautin sillä Hälvälään. Yksin reissatessa bussi oli hyvä ratkaisu, vaikka hinta olikin aika kova (6 €/suunta bussissa maksettuna). Perheparkki olisi ollut Lahden keskustan tuntumassa, vajaan kilometrin päässä bussipysäkiltä. Laskin, että 4 hengen porukalle tulisi melkoiset kustannukset pysäköinnistä  (15 €) ja kuljetuksesta verrattuna esim. viime vuoden Joensuun Jukolaan, jossa perheparkista oli ilmainen kuljetus kisakeskukseen. Lisäksi kuljetus kisakeskukseen oli järjestetty vain lauantaina ja sunnuntaina, perjantaina tulijat joutuivat tyytymään vakiovuoroihin, jotka jättivät varsin kauas kisakeskuksesta. Kävelyreitit ja bussipysäkit oli opastettu täysin olemattomasti! Tuntui, että Lahden kokemusta suurtapahtumien järjestäjänä hehkutettiin ennen tapahtumaa valtavasti, joten melkoisen pettynyt olin järjestelyihin useammssa kohtaa.

Hälvälän kankaalta löytyi muu joukkue telttoineen. Tänä vuonna Terästarpojat panosti asuihin eli nyt meillä olin tiimipaidat ja suunnistussukat. Näitä sponsoroi Elämysautot sekä Kartecon. Juoksujärjestystä pohdittiin vielä viimeisinä päivinä ennen tapahtumaa, mutta lopulta päädyttiin siihen, että mennään samalla järjestyksellä kun aiempinakin vuosina eli minulle jäi ankkuriosuus, jolla tänä vuonna oli mittaa 7,9 km.

Ennätin siis hyvin katsomaan Venlojen startin ja olin sen verran aikaisin paikoilla, että pääsin aivan lähtökarsinan viereen. Siitä pystyi vielä meidän aloittajalle vilkuttelemaan viimeiset tsempit!

Seurailin aloittajan etenemistä väliaikapisteeltä toiselle. Onnistuin tallustamaan yleisörastillekin sopivasti niin, että hänet bongasin.

Yleisörasti oli sijoitettu suppaan siten, että kaikki joutuivat ensin laskeutumaan supan pohjalle ja nousemaan sitten rastille ylämäkeen. Alkuosuuksilla yleisörastilta kurvattiin jo kohti maalia, mutta omalla osuudella tästä jatkettiin vielä pari kilometriä matkaa!

Pääsin omalle osuudelleni viiden jälkeen iltapäivällä. Vaikka en yhteislähdössä ollutkaan, niin porukkaa oli koko ajan varsin paljon ympärillä. Ensimmäisen rastin pummasin komeasti, kun lähdin peesaamaan varmannäköisesti juoksevaa suunnistajaa. Ohi mentiin komeasti. Olisi pitänyt omaan osaamiseen luottaa! Netistä löytyi mahtavaa vertailudataa ja siitä näkyykin, että ekan rastin pummi oli kaikista pahin. Nuo muut isohkot eivät sitten maastossa niin isoilta tuntuneetkaan.

Maaliin meidän joukkue saapui sijalle 741 eli viime vuoteen verrattuna reilun sadan sijan pudotus – toki joukkueita oli mukana nyt melkoisesti enemmän eli suhteellisesti oltiin varmaan samalla tasolla. Kenenkään juoksukunto ei tänä vuonna ollut ihan paras mahdollinen, mutta tyytyväisiä toki olimme!

Juoksun jälkeen suihkuun ja sitten ruokajonoon, joka olikin PIIITKÄ. Ruuanvalmistus oli pettänyt tai joku lämmitysuuni hajonnut – enkä tiedä, oliko sitä ruokaakaan lopulta tarpeeksi. Kuulemma ruokamäärä oli päätetty jo viime vuoden puolella, mikä tuntuu uskomattomalta, että eikö tässä yhtään katsota sääennusteita? Jäin alueelle vielä Jukolan viestin lähtöön saakka ja lähdön jälkeen lähdin bussille päästäkseni takaisin Lahteen. Busseilla ei ollut minkäänlaista aikataulua Hälvälästä Lahteen päin, puoli kahdentoista maissa tuli kolme bussia melko lailla peräjälkeen, joihin kaikki eivät kuitenkaan mahtuneet. Busseihin jonotettiin epämääräisessä laumamuodostelmassa ja tunnelma alkoi olla jo varsin kireä. Linja-autofirman sovellusta ei voinut käyttää lipun ostoon, koska alueen verkko ei kestänyt ja kuljettajalta loppui lippukoneesta paperi, joka pysäytti lipun myynnin… Huoh. Ei näin.

Järjestelyjen puolesta tapahtuma oli huonompi kuin viime vuotinen, mutta muuten oli toki kivaa. Rastit löytyivät yllättävän helposti. Kunto olisi voinut olla parempi, mutta ehkä ensi vuonna sitten?

SisuXtrail

Äitienpäivän aattona järjestettiin Lapinjärvellä ensimmäistä kertaa SisuXtrail polkujuoksutapahtuma. Tarjolla oli monenlaisia matkoja – 8 km, 21 km, 30 km ja 68 km. Itse päädyin tuohon 21 kilometriin, koska se on matka, jonka voi selvittää vaikkei hirveästi ehtisikään harjoitella. Kisapäivälle osui varsin kuuma päivä. Kisakeskus oli kunnan keskustassa sijaitsevalla ruotsinkielisellä koululla. Kaikkien muiden matkojen paitsi 8 km:n lähtö oli naapurikunnan puolella Liljendahlissa. Sinne oli järjestetty bussikuljetus koululta. Itse lähdin toiseen bussikuljetukseen ja aikaa ennen lähtöä jäi 45 minuuttia.

Lähtö oli klo 12 ja ihan mukava määrä ihmisiä matkaan lähtikin. Alku kulki mukavasti ja matka eteni. Minulla oli juomarepussa vettä ja sitä kyllä sai juoda helteessä. Aika pian huomasin, että olin unohtanut ottaa suolaa mukaan ja sormet turposivatkin melkoisesti. Reitti oli mukavan juostavaa, polkua, metsätietä, kalliota… Matkalle osui muutama mutaisempi paikka sekä yksi hakkuuaukio, joiden ylittämisessä oli oma hommansa. Lisäksi pari isompaa nousua otti kyllä luulot pois. Reitti oli varsin hyvin merkattu. Toisen juomapisteen jälkeen oli pätkä, jossa olin hieman epätietoinen, että missä näkyy seuraava merkki, mutta sekin sitten näkyi kun vähän katseli.

Reitillä oli kolme juomapistettä, mutta ilman omaa juomaa olisi kyllä käynyt heikosti tuossa kelissä! Matkan edetessä alkoi helle hyydyttää ja saattoivat vähäiset juoksukilometritkin vaikuttaa siihen, että eteneminen hidastui melkoisesti. Reitille oli vielä ihan loppumetreille löydetty isoja mäkiä, joten aika väsyneenä pääsin maaliin hieman reilussa kolmessa tunnissa. Maalissa tarjolla oli keittoa leivän kera ja mikäs siinä oli istuskellessa ja palautuessa.

Tapahtuma oli mukava ja ensi keväänä järjestetään kuulemma toistamiseen, joten eiköhän silloinkin tule lähdettyä mukaan!

Anjalan 24h hiihto

Viikko sitten käytiin Iitin Pyrinnön porukalla hiihtämässä Anjalan Liiton 24h hiihdossa. Kisa alkoi perjantaina klo 12. Minun vuoroni oli lauantaina aamulla klo 6-8. Herätyskello soitti siis neljältä aamuyöllä, että kaikenlaisia harrasteita sitä pitää ihmisellä olla. ”Yövuorolaiset” olivat hiihtäneet meillä kolmen tunnin settejä. Keli oli aika raskas  – jo ensimmäisellä kierroksella ylämäet oli aika raskaita. 11 kierrosta ennätin kiertää – yksi kierros aina 2,3 km. Lopulta meidän joukkue sijoittui seitsemänneksi eli puolen välin paremmalla puolella oltiin. Hyvä me!

Kuvassa oma urakkani on lopussa ja hiihtovuoroon lähti joukkueen nuorin jäsen.

(Kuva: Janna)

 

Vuosi 2017

Vuonna 2017 treeniä kertyi 217 tuntia – se on n. 20 tuntia vähemmän kuin edellisinä vuosina. Ykköslaji oli jälleen juoksu ja sitä kertyikin enemmän kuin viime vuosina, mutta varsin pieniähän nuo määrät ovat. Heikoin kuukausi oli toukokuu, jolloin ruusu pakotti telakalle pariksi viikkoa kokonaan. Syksyllä aloitin uuden työn ja vaikka töitä olikin pääasiassa vain kolmena päivänä viikossa, jäi treeniaika varsin vähiin. Saapa nähdä, miten tänä vuonna käy, kun työ vaihtuu kokoaikaiseksi. Vuodelle 2018 ei vielä ole edes mitään sen suurempia tavoitteita. Venlojen viestiin on ilmoittautuminen jätetty, mutta muuten ei ole suunnitelmia.

Jatkan edelleen Iitin Pyrinnön puheenjohtajana. Aika paljon on siihen liittyen ollut opettelua ja kaikenlaista puuhaa, mutta jospa tämä vuosi sujuisi jo rutiinilla.

Polkujuoksuohjaajaksi oppimassa

Viime viikon sunnuntaina lähdin aamusella kohti Pasilaa ja Suomen Ladun toimistoa. Ilmoittauduin jo kevätpuolella polkujuoksuohjaajakurssille ja ilokseni pääsin kurssille. Meitä oli noin 20 kurssilaista. Kurssin opettajina toimivat Veera Malmivaara ja Lari Salama. Ensin käytiin asioita läpi sisätiloissa, sitten lähdettiin Keskuspuistoon juoksentelemaan ja käymään läpi erilaisia harjoituksia.

Ruokatauon jälkeen jatkettiin ryhmissä ja pohdittiin erilaisia asioita ja ohjattiin harjoituksia toisille kurssilaisille.

Hieman ankeasta lokakuun lopun säästä huolimatta oli kyllä huippukurssi! Paljon tuli hyviä vinkkejä ohjaamiseen ja kovasti olen jo miettinyt polkujuoksukurssin sisältöä. Ajatuksissa on, että josko ensi keväänä ohjaisi kurssin täällä Iitissä. Kurssin lopputehtävät on vielä tehtävänä ja sitä varten kävinkin juoksentelemassa suunnittelemani treenin keskiviikkona. Sattui hurjan hieno päivä mäkitreenille ja marrasputken aloitukselle. Marrasputki on facen kpk24/7-ryhmän haaste, jossa juostaan marraskuussa joka päivä vähintään 25 minuuttia. Minun putki alkoi hyvin ja heti toisena päivänä jäi juoksematta. Tein kyllä lihashuoltoa, mutta lenkille en itseäni saanut pakotettua enää pitkän työpäivän jälkeen. Mutta 3. ja 4. marraskuuta olen taas käynyt lenkillä. Katsotaan nyt, minkälaisen putken tässä saa aikaan.

Voimachallenge

Syyskuun viimeisenä päivänä järjesti paikallinen Mahtisali voimachallenge kisan. Tarjolla oli yksilösarja, parisarja ja joukkuesarja. Lupauduin urheiluseuran joukkueeseen mukaan. Meillä olikin kaksi joukkueellista väkeä ja päätimme tehdä naisten joukkueen ja miesten joukkueen. Lajit eivät varsinaisesti olleet mitään itselle vahvoja lajeja, mutta mukaanhan voi aina lähteä. Lajeina oli mm. kelkan vetämistä ja halkokasan siirtämistä kottikärryillä. Hauskaa oli eivätkä lajitkaan lopulta kovin pahoja olleet. Palkintosijalla ei meidän joukkue päässyt, mutta jokainen osallistuja sai tuotekassin, joten ei tarvinnut kenenkään tyhjin käsin lähteä.

Berliinissä tepsuttelua

Viikko sitten kävin toistamiseen Berliinissä maratonilla. Lähdimme miehen kanssa reissuun perjantaina – vähän jännitti, että lentääkö Air Berlin, mutta hyvin päästiin matkaan. Oltiin perillä jo hyvissä ajoin, etsiydyttiin hotellille ja lähdettiin messuille hakemaan ranneketta ja numeroa. Mies oli siis huoltajana matkassa mukana. Lisähaastetta reissuun toi, että alkuviikolla sain angiinadiagnoosin! Kurkku oli vähän kipeä useamman päivän, mutta muuten en ollut kipeä. Varmuuden vuoksi kävin kuitenkin työterveydessä ja otettiin testi. Ab-kuuri oli siis vielä Berliinissä päällä vaikka kurkkukipu olikin jo kadonnut.

Messuilla numeron haku toimi saksalaisen tehokkaasti ilman turhaa jonotusta. Vähän aikaa kierreltiin kojuja ja ostin yhdet sukat sekä energiakarkkeja, joita otin sunnuntaina juoksuun mukaan. Hämmästytti se, että suurimmalla osalla myyjiä (niistä, joiden tavaroita katselin), ei ollut pankkikorttimaksumahdollisuutta vaan enempi mentiin käteisellä. Käteeseen sai messuilla rannekkeen, joka piti olla sunnuntaina lähtöalueella kädessä.

Olin ihan sattumalta onnistunut valitsemaan hotellin juoksureitin varrelta – Hotelli Amelie Reinhardstrassella. Ihan perushotelli, ok huoneet, mutta kehno aamupala. Olin jo varaukseen kirjoittanut, että toivon sunnuntaille aikaisempaa aamupalaa, mutta se ei onnistunut! Tuumasivat vain, että ”ei näitä aikoja voi muuttaa”. Että ei kovin korkeita pisteitä tästä. Aamupala alkoi siis klo 8 aamulla, kun startti oli minulla klo 10.

Lauantaina oli jo vuorossa rullaluistelumaraton, joten kadut piti olla tyhjinä autoista kaksi päivää. Lauantaina aamusta katselimme, kuinka kadulla vielä parkissa olleita autoja nosteltiin hinausautojen kyytiin varashälyttimien soidessa.

Lauantain vietimme muuten ostoksilla kierrellen ja hyvin syöden. Lisäksi kävimme kasvitieteellisessä puutarhassa, joka oli ihan näkemisen arvoinen paikka.

Sunnuntai valkeni tihkusateisena, mutta varsin lämpimänä. Söin hotellihuoneessa omia eväitä ja kahdeksalta kävin hörppäämässä hotellin aamupalalla vielä kahvia. Ei kait ilman kahvia voi juosta?? Olin lähtöalueella puoli yhdeksän maissa ja aikaa oli kyllä vähintään riittävästi etsiytyä omaan lähtökarsinaan ja käydä bajamajassa.

Olin viimeisessä lähtökarsinassa, koska paras maratonaika on huonompi kuin 4:15. Aika paljon muitakin siinä karsinassa oli ja varsin tiiviissä tunnelmassa lähtö odoteltiin. Pari minuuttia ennen lähtöä heitin vielä pitkähihaisen pois päältä ja hylkäsin sen Berliiniin. Lähtölaukauksesta meni vielä muutama minuutti ennen kuin ehdin lähtöviivalle ja aika hitaasti joukko lähti etenemään. Olin asettanut tavoitteeksi juosta 6 min/km vauhtia, mutta alku oli hitaampi ruuhkan takia.

Parin kilometrin jälkeen oli enemmän tilaa juosta ja pystyin ihan hyvin juoksemaan 6 min/km vauhtia. Meidän hotelli oli n. 7,5 km:n kohdalla ja mies tuli vilkuttamaan hotellin eteen – oli nähnyt myös kärkijuoksijat aiemmin. Juoksu eteni suunnitelman mukaan ensimmäiset 25 km. Sitten alkoi tuntua siltä, ettei vatsa kestä enää juomista tai energiaa. Oli pakko kävellä hetkittäin, ettei oksenna. Kolmenkympin jälkeen kramppasi etureisu ja se pakotti jälleen kävelemään. Kävi kyllä mielessä, että hullun hommaa on tällainen maratonin juokseminen, että voisi kait sitä päivän muutenkin viettää. Toisaalta olin jo puolen välin paremmalla puolella, joten eihän siinä enää keskeytetä, jos ei mitään onnettomuutta satu. Jotenkin ne kilometrit etenivät siitä sitten kuitenkin – hitaasti, mutta eteenpäin. En muista, että minua edellisellä Berliinin reissulla olisi ahdistanut roskamäärä mitenkään erityisemmin, mutta olisiko se noiden polkujuoksujen myötä tullut, että roskamäärä näytti aika pahalta? Juomapisteitähän tuolla on 2.5 km:n välein ja jos siinä n. 40 000 kertakäyttömukia viskataan kadulle, niin onhan se roskan määrä hirveä. Toki täytyy todeta, että seuraavana päivänä ei kaduilla näkynyt jälkeäkään juoksusta.

Maaliin pääsin lopulta ajassa 4:43 – ei siis tullut uutta ennätystä, mutta ei tosin ollut huonoinkaan maratonaika. Ei mitään erityisen suuria tunteita herättänyt tämä juoksu – vähän sellainen, että ”tulipahan käytyä”. Maisemat reitin varrella ovat hienot ja tunnelma huikea, että sen puolesta voin ehdottomasti suositella. Järjestelyt toimivat myös hienosti ja itse pidän Berliinistä kaupunkina ihan valtavasti. Mutta luulen, että ainakaan ensi vuoden arvontaan ei tarvitse minun lähteä mukaan.

Nuts Pallas huumaa

Viikko sitten vietin päivän tuntureilla Nuts Pallas polkujuoksutapahtumassa. Meidän perhe yhdisti kesälomareissun tähän tapahtumaan (kuten monesti aiemminkin suuntaa meidän perhe lomillaan sinne, missä äiti käy samalla ohimennen jossain pikku kisassa – Joroisilla, Kuopiossa, Hämeenlinnassa…) ja palasimme kotiin vasta nyt. Lähdimme reissun päälle torstaina ennen kisaa. Ajelimme yöksi Ouluun ja siitä perjantaina Hettaan. Olin kuvitellut, että olisimme ehtineet Hettaan jo hyvissä ajoin, mutta totuus oli tietenkin taas toinen ja iltahan se jo oli, kun Hettaan ehdittiin (tuli kaikkea yllättävää, kuten se että Haaparannassa kaupat avautuvatkin vasta kymmeneltä RUOTSIN aikaa…). Matkalla kävimme myös kehoituksen mukaisesti hakemassa juoksunumerot Ylläkseltä.

Majoituttiin kaverin perheen kanssa samaan mökkiin Hetan Kota -nimisessä majoituspaikassa. Ilta meni tavaroita kasaillessa ja syödessä. Kovin hyvin ei yöllä nukuttanut eikä herätyskello ehtinyt aamulla soimaan kun jo nousin keittelemään kahvia. Aamulla pistin pitkävaikutteista insuliinia vain 2/3 normaalista annoksesta. Ateriainsuliinin pistin aamupalalle ihan normaalisti, koska startti oli vasta puolenpäivän aikaan ja tarkoitus oli syödä vielä eväitä ennen lähtöä. Insuliinin ja sokerimittarin jätin mökille suosiolla vaikka tällä kertaa mittarin olisi toki saanut kulkemaan näppärästi juoksurepussa. Meillä oli varattuna kuljetus Hetasta Pallakselle ja tasan yhdeksältä bussi poimi meidän kyytiin. Bussi oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Vieruskaverina istui mies, joka kertoi olleensa viime vuonna ko. tapahtumassa ensimmäistä kertaa ja omista kokemuksistaan silloin. Katseli vähän epäillen, kun kerroin etten ole poluilla puolimaraa pidempää pätkää juossut edes treenimielessä. Pallaksella oltiin kymmenen aikaan eli hyvin olisi ehtinyt kisanumeron lauantainakin vasta hakea. Vähän jäi turhan paljon odottelua. Minulla oli mukana pastasalaattia, jota söin ja kahviakin kiskottiin vielä naamaan.

Keli oli hyvä, ei kovin kylmä eikä kovin lämmin. Lähdin matkaan pitkillä juoksuhousuilla ja pitkähihaisella paidalla. Jalassa Salomonin s-labit.

Startti oli kahdeltatoista ja melkoinen letka porukkaa lähtikin Pallaksen rinnettä ylös kipuamaan. Meillä oli tarkoitus edetä kaverin kanssa yhtä matkaa, mutta se osoittautui alun ruuhkassa vaikeaksi. Myöhemmässä vaiheessa totesimme, että meillä on hyvin erilainen tapa matkaa taitaa – minä tunkkaan ylämäkiä nopeammin ylös, mutta kaveri vastaavasta hallitsee alamäkitekniikan paremmin. Jotenkin minä painelin ylöspäin edellä ja alamäessä kaveri otti taas kiinni ja meni ohi. Minulla oli sauvat, jotka olin säätänyt vähän tavanomaista sauvalenkkipituutta pidemmiksi. Yhtään sauvarinnetreeniä en ennen tapahtumaa tehnyt, mutta ehkäpä rinteissä muistuivat mieleen nuoruuden sauvarinneharjoitukset hiihtoporukan kanssa?

Minulla ei sen suurempaa suunnitelmaa etenemisestä ollut. Sen verran olin reittiä vilkuillut, että tiesin alusssa olevan enemmän nousuja ja laskuja ja lopun sitten tasaista. Kilometriaikoja tai sykkeitä en lähtenyt katselemaan – tai katselin toki, mutta eivät ne vaikuttaneet etenemiseeni suuntaan tai toiseen.

Maisemat olivat ihan huikeat. Kerran kaivoin puhelimen esiin ja räpsäisin pari kuvaa, mutta muuten keskityin vaan katselemaan – silloin kun maasto oli sellaista, että minun tekniikalla pystyi maisemia katselemaan.

Alkumatkasta kilometrit taittuivat nopeasti – tai vauhti oli hidas, mutta kilometrejä tuntui silti kertyvän mukavasti. Otin puolen tunnin välein energiaa – kettukarkkeja, suklaapatukoita tai energiapatukoita. Vettä vähintään tuolloin myös. Veden lisäksi minulla oli mukana puoli litraa Masajon laimeaa jaksamisjuomaa sekä jauhe pussissa valmiina toista puolta litraa varten. En saa geelejä alas, joten en niitä ottanut mukaan kuin hätävaraksi pari kappaletta. Kettukarkit olen testannut aiemmin ja hyväksi havainnut, joten mitäpä sitä muuttamaan omia tapojaan.

15 km:n jälkeen matkanteko alkoi jo vähän painaa. Kävi mielessä, että ensimmäiseen huoltoon on vielä 10 km, että onhan tässä tätä matkaa. Onneksi koko ajan oli porukkaa ympärillä – siinä sitä viriteltiin Suvivirtta yms. mieltäkohottavaa laulua porukalla. Ja lopulta se ensimmäinen huoltokin tuli vastaan. Ekasta huollosta lähdettiin jatkamaan matkaa kaverin kanssa vielä jonkun matkaa samassa porukassa. Noin puolessa välissä reissua alkoi olla juostavampaa maastoa ja lähdin etenemään sellaista itselle sopivaa, mukavaa vauhtia. 30 km:n jälkeen huomasin, että selkiä tulee aina hiljalleen vastaan. Oma vointi oli edelleen ihan hyvä ja juoksu kulki hyvin. Olin kuullut juttuja Pyhäkeron noususta ja jännityksellä odotin, että minkälainen nousu on tulossa. Pyhäkeron juurella vaihdoin muutaman saman parin miehen kanssa, jotka pitivät autiotuvan edessä taukoa, että onko tämän nyt ”the nousu”. Ketään ei ollut lähdössä nousemaan yhtä aikaa, joten lähdin itsekseni kiipeämään ylös. Nousu olikin varsin mukavan loiva – ei ollenkaan samanlainen jyrkkä tunturin rinne kuin alkumatkalla, tämä oli vaan pitkä mutta loiva. Kävi kyllä mielessä, että ehkä salilla olisi voinut tehdä jalkaprässiä vähän enemmänkin… Huipulta alkoi laskeutuminen alaspäin ja sekin oli hyvin juostavaa baanaa. Nautin matkanteosta ihan todella paljon. Mietin, että esim. maratonilla en tykännyt Vantaan maratonista, kun siellä oli niin vähän porukkaa, että tällainen hitaampi juoksija sai juosta lähes yksinään viimeiset kierrokset, että miten minua ei täällä tunturissa ahdista ollenkaan edetä koko lailla itsekseen? Ihmeellinen on ihmismieli. Nutsille en toki lähtenytkään juoksemaan ennätystä vaan hakemaan elämystä.

Toinen huoltopiste oli metsän siimeksessä – hyttysiä oli jo varsin paljon tässä kohtaa – aiemmin kun eivät olleet häirinneet ollenkaan. Kummallakin huoltopisteellä nautin järjestäjien tarjoamat perunalastut, suklaat ja keksit. Pysähdyin siis ihan kunnolla. Toiselta huollolta oli maaliin kuulemma 13 km. Alkupätkä oli sellaista polkua, jota olen itse tottunut juoksemaan silloin kun poluilla juoksen – juostavaa metsäpolkua siis. Toki onnistuin sitten siinä kohtaa kompastumaan juureen ja lentämään komeasti maahaan. Ensin tarkastin, että näkikö kukaan  – ei nähnyt. Sitten, että menikö housut rikki – ei sitäkään. Polvi kyllä tuntui siltä, että aukesi samoin sormesta tuli verta, joten jatkoin matkaa puristaen nenäliinalla sormea kiinni. Hetken päästä polku vaihtui hiekkatiehen, jota tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Tie oli kyllä varsin juostavaa, mutta tässä kohtaa alkoi matka jo painaa enkä pystynyt juoksemaan ihan siten kuin olisin toivonut. Ihan kaikki pätkät, joissa oli hiemankin nousua, oli käveltävä mutta muuten koitin vielä vähän hölkätä. Lopulta tuli vastaan toinen väliaikapiste ja viimeiset viisi kilometriä asfalttia. En ollut käynyt Hetan keskustassa ollenkaan, joten en yhtään tiennyt, missä kohtaa maali on. Kun hölkkäsin majapaikkamme ohi, soitin miehelle että nyt ei mene enää hirveän kauan, että tule puoli yhdeksitoista maaliin vastaan. Asfalttipätkä oli vielä pidemmän tuntuinen kuin hiekkatie. Tähän olisin ainakin kaivannut merkkejä siitä, miten paljon matkaa on jäljellä – se olisi ehkä vähän antanut toivoa siitä, että matka vähenee. Lopulta maali sieltä tuli. Aikaa koko reissuun kului 10,5 tuntia. Maalissa mehua ja linssikeittoa, sitten mökille suihkuun ja saunaan.

Seuraavana yönäkään en juuri saanut nukuttua. Alkuun oli selkä jotenkin ihan jumissa, sen jälkeen jalat olivat niin kipeät, ettei buranasta huolimatta saanut unta. Muutama päivä meni aika huonosti liikkuen, mutta sitten helpotti – tätä toki osasin maratonien perusteella odottaakin, että toipumiseen menee hetken verran.

Kaiken kaikkiaan olin itseeni ja suoritukseeni hyvin tyytyväinen – aina voi toki jossitella, että jos olisin treenannut enemmän sitä ja tätä tai tuota, niin olisi mennyt paremmin. Mutta kyllä tämä suoritus oli juuri sellainen, joka minun kunnolla ja treenillä tehdään. Se ehkä harmitti, etten osannut tulla alamäkiä nopeammin – täällä meilläpäin ei ole edes mitään mäkiä, missä tuota voisi harjoitella.

Hieno tapahtuma, jota voin ehdottomasti suositella! Peruskuntoinen kuntoilija selvittää tuon 55 km:n (tai minun sykemittari näytti matkaksi 57.5 km) matkan, mikäli mitään isompia haavereita ei satu eikä ole energian imeytymisen kanssa ongelmia. Kiitokset kaikille niille, joiden kanssa matkaa taitoin ja ajatuksia vaihdoin! Oli mahtavaa!