Polkujuoksuohjaajaksi oppimassa

Viime viikon sunnuntaina lähdin aamusella kohti Pasilaa ja Suomen Ladun toimistoa. Ilmoittauduin jo kevätpuolella polkujuoksuohjaajakurssille ja ilokseni pääsin kurssille. Meitä oli noin 20 kurssilaista. Kurssin opettajina toimivat Veera Malmivaara ja Lari Salama. Ensin käytiin asioita läpi sisätiloissa, sitten lähdettiin Keskuspuistoon juoksentelemaan ja käymään läpi erilaisia harjoituksia.

Ruokatauon jälkeen jatkettiin ryhmissä ja pohdittiin erilaisia asioita ja ohjattiin harjoituksia toisille kurssilaisille.

Hieman ankeasta lokakuun lopun säästä huolimatta oli kyllä huippukurssi! Paljon tuli hyviä vinkkejä ohjaamiseen ja kovasti olen jo miettinyt polkujuoksukurssin sisältöä. Ajatuksissa on, että josko ensi keväänä ohjaisi kurssin täällä Iitissä. Kurssin lopputehtävät on vielä tehtävänä ja sitä varten kävinkin juoksentelemassa suunnittelemani treenin keskiviikkona. Sattui hurjan hieno päivä mäkitreenille ja marrasputken aloitukselle. Marrasputki on facen kpk24/7-ryhmän haaste, jossa juostaan marraskuussa joka päivä vähintään 25 minuuttia. Minun putki alkoi hyvin ja heti toisena päivänä jäi juoksematta. Tein kyllä lihashuoltoa, mutta lenkille en itseäni saanut pakotettua enää pitkän työpäivän jälkeen. Mutta 3. ja 4. marraskuuta olen taas käynyt lenkillä. Katsotaan nyt, minkälaisen putken tässä saa aikaan.

Mainokset
Kategoria(t): polkujuoksu, Uncategorized | Kommentoi

Voimachallenge

Syyskuun viimeisenä päivänä järjesti paikallinen Mahtisali voimachallenge kisan. Tarjolla oli yksilösarja, parisarja ja joukkuesarja. Lupauduin urheiluseuran joukkueeseen mukaan. Meillä olikin kaksi joukkueellista väkeä ja päätimme tehdä naisten joukkueen ja miesten joukkueen. Lajit eivät varsinaisesti olleet mitään itselle vahvoja lajeja, mutta mukaanhan voi aina lähteä. Lajeina oli mm. kelkan vetämistä ja halkokasan siirtämistä kottikärryillä. Hauskaa oli eivätkä lajitkaan lopulta kovin pahoja olleet. Palkintosijalla ei meidän joukkue päässyt, mutta jokainen osallistuja sai tuotekassin, joten ei tarvinnut kenenkään tyhjin käsin lähteä.

37177632530_0c3317802b

23583034258_ede829b64d

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Berliinissä tepsuttelua

Viikko sitten kävin toistamiseen Berliinissä maratonilla. Lähdimme miehen kanssa reissuun perjantaina – vähän jännitti, että lentääkö Air Berlin, mutta hyvin päästiin matkaan. Oltiin perillä jo hyvissä ajoin, etsiydyttiin hotellille ja lähdettiin messuille hakemaan ranneketta ja numeroa. Mies oli siis huoltajana matkassa mukana. Lisähaastetta reissuun toi, että alkuviikolla sain angiinadiagnoosin! Kurkku oli vähän kipeä useamman päivän, mutta muuten en ollut kipeä. Varmuuden vuoksi kävin kuitenkin työterveydessä ja otettiin testi. Ab-kuuri oli siis vielä Berliinissä päällä vaikka kurkkukipu olikin jo kadonnut.

23582933138_51467930a1

Messuilla numeron haku toimi saksalaisen tehokkaasti ilman turhaa jonotusta. Vähän aikaa kierreltiin kojuja ja ostin yhdet sukat sekä energiakarkkeja, joita otin sunnuntaina juoksuun mukaan. Hämmästytti se, että suurimmalla osalla myyjiä (niistä, joiden tavaroita katselin), ei ollut pankkikorttimaksumahdollisuutta vaan enempi mentiin käteisellä. Käteeseen sai messuilla rannekkeen, joka piti olla sunnuntaina lähtöalueella kädessä.

37434808711_0089435190

Olin ihan sattumalta onnistunut valitsemaan hotellin juoksureitin varrelta – Hotelli Amelie Reinhardstrassella. Ihan perushotelli, ok huoneet, mutta kehno aamupala. Olin jo varaukseen kirjoittanut, että toivon sunnuntaille aikaisempaa aamupalaa, mutta se ei onnistunut! Tuumasivat vain, että ”ei näitä aikoja voi muuttaa”. Että ei kovin korkeita pisteitä tästä. Aamupala alkoi siis klo 8 aamulla, kun startti oli minulla klo 10.

Lauantaina oli jo vuorossa rullaluistelumaraton, joten kadut piti olla tyhjinä autoista kaksi päivää. Lauantaina aamusta katselimme, kuinka kadulla vielä parkissa olleita autoja nosteltiin hinausautojen kyytiin varashälyttimien soidessa.

37434821581_fccff07e7e

Lauantain vietimme muuten ostoksilla kierrellen ja hyvin syöden. Lisäksi kävimme kasvitieteellisessä puutarhassa, joka oli ihan näkemisen arvoinen paikka.

23582968788_b11a0d6050

Sunnuntai valkeni tihkusateisena, mutta varsin lämpimänä. Söin hotellihuoneessa omia eväitä ja kahdeksalta kävin hörppäämässä hotellin aamupalalla vielä kahvia. Ei kait ilman kahvia voi juosta?? Olin lähtöalueella puoli yhdeksän maissa ja aikaa oli kyllä vähintään riittävästi etsiytyä omaan lähtökarsinaan ja käydä bajamajassa.

36725328324_6eba084d95

Olin viimeisessä lähtökarsinassa, koska paras maratonaika on huonompi kuin 4:15. Aika paljon muitakin siinä karsinassa oli ja varsin tiiviissä tunnelmassa lähtö odoteltiin. Pari minuuttia ennen lähtöä heitin vielä pitkähihaisen pois päältä ja hylkäsin sen Berliiniin. Lähtölaukauksesta meni vielä muutama minuutti ennen kuin ehdin lähtöviivalle ja aika hitaasti joukko lähti etenemään. Olin asettanut tavoitteeksi juosta 6 min/km vauhtia, mutta alku oli hitaampi ruuhkan takia.

36725343344_960551fa47

Parin kilometrin jälkeen oli enemmän tilaa juosta ja pystyin ihan hyvin juoksemaan 6 min/km vauhtia. Meidän hotelli oli n. 7,5 km:n kohdalla ja mies tuli vilkuttamaan hotellin eteen – oli nähnyt myös kärkijuoksijat aiemmin. Juoksu eteni suunnitelman mukaan ensimmäiset 25 km. Sitten alkoi tuntua siltä, ettei vatsa kestä enää juomista tai energiaa. Oli pakko kävellä hetkittäin, ettei oksenna. Kolmenkympin jälkeen kramppasi etureisu ja se pakotti jälleen kävelemään. Kävi kyllä mielessä, että hullun hommaa on tällainen maratonin juokseminen, että voisi kait sitä päivän muutenkin viettää. Toisaalta olin jo puolen välin paremmalla puolella, joten eihän siinä enää keskeytetä, jos ei mitään onnettomuutta satu. Jotenkin ne kilometrit etenivät siitä sitten kuitenkin – hitaasti, mutta eteenpäin. En muista, että minua edellisellä Berliinin reissulla olisi ahdistanut roskamäärä mitenkään erityisemmin, mutta olisiko se noiden polkujuoksujen myötä tullut, että roskamäärä näytti aika pahalta? Juomapisteitähän tuolla on 2.5 km:n välein ja jos siinä n. 40 000 kertakäyttömukia viskataan kadulle, niin onhan se roskan määrä hirveä. Toki täytyy todeta, että seuraavana päivänä ei kaduilla näkynyt jälkeäkään juoksusta.

36725350014_6b52be1600

Maaliin pääsin lopulta ajassa 4:43 – ei siis tullut uutta ennätystä, mutta ei tosin ollut huonoinkaan maratonaika. Ei mitään erityisen suuria tunteita herättänyt tämä juoksu – vähän sellainen, että ”tulipahan käytyä”. Maisemat reitin varrella ovat hienot ja tunnelma huikea, että sen puolesta voin ehdottomasti suositella. Järjestelyt toimivat myös hienosti ja itse pidän Berliinistä kaupunkina ihan valtavasti. Mutta luulen, että ainakaan ensi vuoden arvontaan ei tarvitse minun lähteä mukaan.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Nuts Pallas huumaa

Viikko sitten vietin päivän tuntureilla Nuts Pallas polkujuoksutapahtumassa. Meidän perhe yhdisti kesälomareissun tähän tapahtumaan (kuten monesti aiemminkin suuntaa meidän perhe lomillaan sinne, missä äiti käy samalla ohimennen jossain pikku kisassa – Joroisilla, Kuopiossa, Hämeenlinnassa…) ja palasimme kotiin vasta nyt. Lähdimme reissun päälle torstaina ennen kisaa. Ajelimme yöksi Ouluun ja siitä perjantaina Hettaan. Olin kuvitellut, että olisimme ehtineet Hettaan jo hyvissä ajoin, mutta totuus oli tietenkin taas toinen ja iltahan se jo oli, kun Hettaan ehdittiin (tuli kaikkea yllättävää, kuten se että Haaparannassa kaupat avautuvatkin vasta kymmeneltä RUOTSIN aikaa…). Matkalla kävimme myös kehoituksen mukaisesti hakemassa juoksunumerot Ylläkseltä.

Majoituttiin kaverin perheen kanssa samaan mökkiin Hetan Kota -nimisessä majoituspaikassa. Ilta meni tavaroita kasaillessa ja syödessä. Kovin hyvin ei yöllä nukuttanut eikä herätyskello ehtinyt aamulla soimaan kun jo nousin keittelemään kahvia. Aamulla pistin pitkävaikutteista insuliinia vain 2/3 normaalista annoksesta. Ateriainsuliinin pistin aamupalalle ihan normaalisti, koska startti oli vasta puolenpäivän aikaan ja tarkoitus oli syödä vielä eväitä ennen lähtöä. Insuliinin ja sokerimittarin jätin mökille suosiolla vaikka tällä kertaa mittarin olisi toki saanut kulkemaan näppärästi juoksurepussa. Meillä oli varattuna kuljetus Hetasta Pallakselle ja tasan yhdeksältä bussi poimi meidän kyytiin. Bussi oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Vieruskaverina istui mies, joka kertoi olleensa viime vuonna ko. tapahtumassa ensimmäistä kertaa ja omista kokemuksistaan silloin. Katseli vähän epäillen, kun kerroin etten ole poluilla puolimaraa pidempää pätkää juossut edes treenimielessä. Pallaksella oltiin kymmenen aikaan eli hyvin olisi ehtinyt kisanumeron lauantainakin vasta hakea. Vähän jäi turhan paljon odottelua. Minulla oli mukana pastasalaattia, jota söin ja kahviakin kiskottiin vielä naamaan.

Keli oli hyvä, ei kovin kylmä eikä kovin lämmin. Lähdin matkaan pitkillä juoksuhousuilla ja pitkähihaisella paidalla. Jalassa Salomonin s-labit.

36090093335_f74ae42223

Startti oli kahdeltatoista ja melkoinen letka porukkaa lähtikin Pallaksen rinnettä ylös kipuamaan. Meillä oli tarkoitus edetä kaverin kanssa yhtä matkaa, mutta se osoittautui alun ruuhkassa vaikeaksi. Myöhemmässä vaiheessa totesimme, että meillä on hyvin erilainen tapa matkaa taitaa – minä tunkkaan ylämäkiä nopeammin ylös, mutta kaveri vastaavasta hallitsee alamäkitekniikan paremmin. Jotenkin minä painelin ylöspäin edellä ja alamäessä kaveri otti taas kiinni ja meni ohi. Minulla oli sauvat, jotka olin säätänyt vähän tavanomaista sauvalenkkipituutta pidemmiksi. Yhtään sauvarinnetreeniä en ennen tapahtumaa tehnyt, mutta ehkäpä rinteissä muistuivat mieleen nuoruuden sauvarinneharjoitukset hiihtoporukan kanssa?

Minulla ei sen suurempaa suunnitelmaa etenemisestä ollut. Sen verran olin reittiä vilkuillut, että tiesin alusssa olevan enemmän nousuja ja laskuja ja lopun sitten tasaista. Kilometriaikoja tai sykkeitä en lähtenyt katselemaan – tai katselin toki, mutta eivät ne vaikuttaneet etenemiseeni suuntaan tai toiseen.

Maisemat olivat ihan huikeat. Kerran kaivoin puhelimen esiin ja räpsäisin pari kuvaa, mutta muuten keskityin vaan katselemaan – silloin kun maasto oli sellaista, että minun tekniikalla pystyi maisemia katselemaan.

35250363164_245b716c09

Alkumatkasta kilometrit taittuivat nopeasti – tai vauhti oli hidas, mutta kilometrejä tuntui silti kertyvän mukavasti. Otin puolen tunnin välein energiaa – kettukarkkeja, suklaapatukoita tai energiapatukoita. Vettä vähintään tuolloin myös. Veden lisäksi minulla oli mukana puoli litraa Masajon laimeaa jaksamisjuomaa sekä jauhe pussissa valmiina toista puolta litraa varten. En saa geelejä alas, joten en niitä ottanut mukaan kuin hätävaraksi pari kappaletta. Kettukarkit olen testannut aiemmin ja hyväksi havainnut, joten mitäpä sitä muuttamaan omia tapojaan.

35250373234_881bc8df15

15 km:n jälkeen matkanteko alkoi jo vähän painaa. Kävi mielessä, että ensimmäiseen huoltoon on vielä 10 km, että onhan tässä tätä matkaa. Onneksi koko ajan oli porukkaa ympärillä – siinä sitä viriteltiin Suvivirtta yms. mieltäkohottavaa laulua porukalla. Ja lopulta se ensimmäinen huoltokin tuli vastaan. Ekasta huollosta lähdettiin jatkamaan matkaa kaverin kanssa vielä jonkun matkaa samassa porukassa. Noin puolessa välissä reissua alkoi olla juostavampaa maastoa ja lähdin etenemään sellaista itselle sopivaa, mukavaa vauhtia. 30 km:n jälkeen huomasin, että selkiä tulee aina hiljalleen vastaan. Oma vointi oli edelleen ihan hyvä ja juoksu kulki hyvin. Olin kuullut juttuja Pyhäkeron noususta ja jännityksellä odotin, että minkälainen nousu on tulossa. Pyhäkeron juurella vaihdoin muutaman saman parin miehen kanssa, jotka pitivät autiotuvan edessä taukoa, että onko tämän nyt ”the nousu”. Ketään ei ollut lähdössä nousemaan yhtä aikaa, joten lähdin itsekseni kiipeämään ylös. Nousu olikin varsin mukavan loiva – ei ollenkaan samanlainen jyrkkä tunturin rinne kuin alkumatkalla, tämä oli vaan pitkä mutta loiva. Kävi kyllä mielessä, että ehkä salilla olisi voinut tehdä jalkaprässiä vähän enemmänkin… Huipulta alkoi laskeutuminen alaspäin ja sekin oli hyvin juostavaa baanaa. Nautin matkanteosta ihan todella paljon. Mietin, että esim. maratonilla en tykännyt Vantaan maratonista, kun siellä oli niin vähän porukkaa, että tällainen hitaampi juoksija sai juosta lähes yksinään viimeiset kierrokset, että miten minua ei täällä tunturissa ahdista ollenkaan edetä koko lailla itsekseen? Ihmeellinen on ihmismieli. Nutsille en toki lähtenytkään juoksemaan ennätystä vaan hakemaan elämystä.

Toinen huoltopiste oli metsän siimeksessä – hyttysiä oli jo varsin paljon tässä kohtaa – aiemmin kun eivät olleet häirinneet ollenkaan. Kummallakin huoltopisteellä nautin järjestäjien tarjoamat perunalastut, suklaat ja keksit. Pysähdyin siis ihan kunnolla. Toiselta huollolta oli maaliin kuulemma 13 km. Alkupätkä oli sellaista polkua, jota olen itse tottunut juoksemaan silloin kun poluilla juoksen – juostavaa metsäpolkua siis. Toki onnistuin sitten siinä kohtaa kompastumaan juureen ja lentämään komeasti maahaan. Ensin tarkastin, että näkikö kukaan  – ei nähnyt. Sitten, että menikö housut rikki – ei sitäkään. Polvi kyllä tuntui siltä, että aukesi samoin sormesta tuli verta, joten jatkoin matkaa puristaen nenäliinalla sormea kiinni. Hetken päästä polku vaihtui hiekkatiehen, jota tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Tie oli kyllä varsin juostavaa, mutta tässä kohtaa alkoi matka jo painaa enkä pystynyt juoksemaan ihan siten kuin olisin toivonut. Ihan kaikki pätkät, joissa oli hiemankin nousua, oli käveltävä mutta muuten koitin vielä vähän hölkätä. Lopulta tuli vastaan toinen väliaikapiste ja viimeiset viisi kilometriä asfalttia. En ollut käynyt Hetan keskustassa ollenkaan, joten en yhtään tiennyt, missä kohtaa maali on. Kun hölkkäsin majapaikkamme ohi, soitin miehelle että nyt ei mene enää hirveän kauan, että tule puoli yhdeksitoista maaliin vastaan. Asfalttipätkä oli vielä pidemmän tuntuinen kuin hiekkatie. Tähän olisin ainakin kaivannut merkkejä siitä, miten paljon matkaa on jäljellä – se olisi ehkä vähän antanut toivoa siitä, että matka vähenee. Lopulta maali sieltä tuli. Aikaa koko reissuun kului 10,5 tuntia. Maalissa mehua ja linssikeittoa, sitten mökille suihkuun ja saunaan.

35250381244_b05d5d0ac9

Seuraavana yönäkään en juuri saanut nukuttua. Alkuun oli selkä jotenkin ihan jumissa, sen jälkeen jalat olivat niin kipeät, ettei buranasta huolimatta saanut unta. Muutama päivä meni aika huonosti liikkuen, mutta sitten helpotti – tätä toki osasin maratonien perusteella odottaakin, että toipumiseen menee hetken verran.

Kaiken kaikkiaan olin itseeni ja suoritukseeni hyvin tyytyväinen – aina voi toki jossitella, että jos olisin treenannut enemmän sitä ja tätä tai tuota, niin olisi mennyt paremmin. Mutta kyllä tämä suoritus oli juuri sellainen, joka minun kunnolla ja treenillä tehdään. Se ehkä harmitti, etten osannut tulla alamäkiä nopeammin – täällä meilläpäin ei ole edes mitään mäkiä, missä tuota voisi harjoitella.

Hieno tapahtuma, jota voin ehdottomasti suositella! Peruskuntoinen kuntoilija selvittää tuon 55 km:n (tai minun sykemittari näytti matkaksi 57.5 km) matkan, mikäli mitään isompia haavereita ei satu eikä ole energian imeytymisen kanssa ongelmia. Kiitokset kaikille niille, joiden kanssa matkaa taitoin ja ajatuksia vaihdoin! Oli mahtavaa!

 

 

Kategoria(t): diabetes, kilpailut, Nuts Pallas, polkujuoksu, Uncategorized | 4 kommenttia

Tällä viikolla suuntana Nuts Pallas!

Tällä viikolla alkaa loma ja heti on suuntana Lappi. Lauantaina on vuorossa Nuts Pallas tapahtuma, 55 km Pallakselta Hettaan. Hurjaa. Juoksukaveri omia tuntemuksiaan jo kirjoittelikin. Keli näyttää tällä erää ihan kivalta, mutta ennuste on vaihdellut aika paljon viime päivinä, että ihan mitä tahansa voi olla luvassa.

Pakollisiin varusteisiin oli tullut kuoritakki, vesipilari vähintään 10000. Ensin ajattelin, että en osata uutta takkia – tasan yhden kuoritakin omistan eikä sen vesipilareista ole mitään käsitystä. Mutta eilen painelin kuitenkin töiden jälkeen kauppaan ja ostin Lunta Outletin ainoan takin, jossa vesipilariarvo oli tuon 10000. Niinpä niin. Sauvat minulla on lainassa, mutta vaikka ne ovatkin teleskooppimallia, ei niitä kovin pieneen tilaan saa taitettua. Niiden kiinnittäminen reppuun täytyy vielä jotenkin ratkaista.

Tälle vuodelle on treeniä kertynyt tähän mennessä 120 tuntia. Hölkkää 300 km (en ole eritellyt maasto/maantiejuoksua, joten tässä kumpaakin), kävelyä 200 km, suunnistusta 48 km. Toukokuuta lukuun ottamatta treenit ovat sujuneet suunnitellusti ja olen pysynyt terveenä.

Sen suurempaa etenemissuunnitelmaa minulla ei ole. Alkumatka nyt ainakin tiiviisti kaverin kanssa – siinä taitaa ne isoimmat nousut ja laskutkin olla.

keli

Kategoria(t): kilpailut, Nuts Pallas, polkujuoksu, Uncategorized | Yksi kommentti

Jukolan viesteissä

Viime viikonloppuna retkeiltiin taas Jukon viesteissä. Tällä kertaa tapahtuma järjestettiin Pohjois-Karjalassa, Enossa. Ajeltiin paikalle perjantaina, koska matka on kuitenkin varsin pitkä ja venlojen viestin startti on jo klo 14 lauantaina. Tänä vuonna oli tarjolla erikseen lapsiperheille oma parkkipaikka, josta oli bussikuljetus kisakeskukseen. Ihan jättimäisen iso plussa tästä palvelusta! Kyytiä ei tarvinnut kauaa odotella ja matka taittui ripeästi. Tavaraa on kuitenkin parin päivän reissua varten melkoisesti ja kun lapset ovat sen verran pieniä, ettei niitä voi vaatia ihan mahdotonta määrää tavaraa kantamaan, niin tämä oli hienosti järjestetty. Kisakeskuksessa oli sitten vähän puutteellista ohjausta telttapaikoille – perjantaina ei ollut vielä mitään kylttejä, että missä päin kaikki teltta-alueet ovat. Oma paikka kuitenkin lopulta löytyi. Paikka oli tällä kertaa mäntykankaalla sellaisessa mustikkametsässä. Vähän piti hakea, että löytyi tasainen paikka teltalle. Saatiin teltta kasattua ja lähdettiin katsastamaan kisakeskus (ne kaupat tietenkin ennen kaikkea). Intersportista tarttui mukaan uudet maastojuoksukengät Nuts Pallasta varten ja vähän muutakin vaatetta. Iltasella saapui meidän joukkueen loppuporukka myös paikalle.

Ensimmäinen oli aika kylmä – tai minulla oli kylmä – enkä juurikaan saanut nukuttua. Kesäyön valoisuutta ihmettelin. Lauantai valkeni sekin aurinkoisena päivänä ja hiljalleen alkoi jännitys nousta. Minulla oli tänäkin vuorossa ankkuriosuus, joten arvelin, että lähtö menee 18:45 yhteislähtöön.

35462423295_ece0281dce

Ehdin siis nostaa jalat kattoon ja maata teltassa siinä vaiheessa, kun ensimmäisten osuuksien eteniät kolusivat pitkin metsiä. Puhelimen nettiyhteydet toimivat todella hyvin – viime vuonnahan ne eivät toimineet ollenkaan – ja kisan etenemistä pystyi seuraamaan online-tulospalvelusta. Kaikilla osuuksilla ensimmäinen väliaikarasti näytti olevan samassa kohtaa 2,8 km:ssa. Ensimmäisellä osuudella meillä oli porukan vahvin suunnistaja ja hyvä juoksija. Hämmentyneenä seurasimme hänen etenemistään ja hän tulikin maaliiin n. sijalla 500! Ihan huikeaa menoa. Seuraavalla osuudella sama tahti jatkui ja siinä kohtaa itselle tuli mieleen, että nyt kyllä näyttää siltä, ettei tässä yhteislähtöön joudutakaan, että miten siinä oikein edes toimitaan!

34652588183_078e3776ff

Kun kolmososuuden juoksija oli päässyt tuohon 2,8 km:n väliaikaan, lähdin kirjautumaan lähtökarsinaan. Siellä pystyi etenemistä seuraamaan näytöltä, mutta oma joukkue rullasi esiin varsin hitaasti, joten totesin että menen vaan katselemaan, missä vaiheessa näen hänen tulevan maastosta. Siinä odottaessa hoksasin myös kysyä joltain toiselta naiselta, että mihin suuntaan tästä muuten lähdetään juoksemaan? Kolmososuuden juoksija tuli kuuden maissa vaihtoon ja sain kartan ja tsempit matkaan. Lähtöviitoitus oli varsin pitkä, ennätin siinä jo helpossa maastossa karttaakin vilkuilla ennen metsään pääsemistä. Ankkuriosuudella oli mittaa reilu 8 km ja 16 rastia oli saatu siihen mahtumaan. Ensimmäiset rastit suunnistin varsin itsenäisesti – neljännen pummasinkin sitten jo komeasti ja tipahdin ihan kunnolla kartalta. Muilta piti kysyä apuja, että missä hitossa oikein olen ja missä se mun rasti mahtaa olla. Kun se lopulta löytyi, löytyi aina sopiva jono, missä loppumatka edettiin. Kuuden kilsan juoksun jälkeen alkoi reisissä hapottaa jo aika reilusti, mutta onneksi maasto oli loppumatkalla helpompaa. Loppuviitoitukseen ei kyllä enää ihan parhaita voimia jäänyt. Maaliin pääsin väsyneenä ja ihan todella onnellisena! Oli kyllä ihan kerta kaikkiaan hieno reissu! Sijoitus parani meidän joukkueella reilut 500 sijaa.

Maaliin tulon jälkeen tallustelin teltalle, kiskoin juomaa kitusiin (sen verran lämmintä oli, että melkein kaipasin toista juomapistettä matkalle) ja lähdin suihkuun. Suihkun jälkeen grillijonoon ja siitä sitten Jukolan viestin lähtöä katsomaan. Hieno oli sekin elämys! Pitkä letka suunnistajia kannustettiin matkaan. Tänä vuonna jaksettiin käydä mallasrastinkin kautta vielä.

35075864160_6d5a4e0609

Sanoinko jo, että valtavan hieno tapahtuma !! Niillä fiiliksillä onkin tämä viikko leijuttu. Ensi vuonna suuntana Hollolan maastot ja silloin tavoitteenani on päästä juoksemaan sekä Venlojen viesti että Jukolan viesti.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Salpausselkä trail run

Viime lauantaina järjestettiin Lahdessa Salpausselkä Trail Run tapahtuma. Tämä tuntui hyvältä treeniltä Nuts Pallasta varten. Toki on aina jotenkin sykähdyttävää urheilla Lahdessa – lapsuuden ja nuoruuden maastoissa. Toukokuun alussa vaivannut ruusu mietitytti kyllä, tosin lähinnä sen kannalta että uskallanko lähteä puolimaratonille vai pitäisikö juosta vai 13 km. Tapahtumassa oli tarjolla 13 km, 21 km ja 42 km matkat. Lauantaille sattui mahtava juoksusää, poutaa mutta ei kuitenkaan liian lämmintä.

Lähtö ja maali sijaitsivat Urheilukeskuksessa.

Reitti oli kyllä varsin rankka. Mäkeä riitti – se pääsi yllättämään tällaisen maastoa hyvin tuntevankin! Alkupuolella mentiin jonossa. Reitti mutkitteli ulkoilureitin ympäristössä sen verran, että välillä oli hieman haastavaa pysyä oikealla reitillä kun edempänä näki jo seuraavassa ”mutkassa” menevät. Pari kertaa juoksin väärään suuntaan, mutta huomasin erehdyksen varsin pian. Reitti eteni Urheilukeskuksesta Tapanilaan ja sieltä Jalkarannan asuinalueita seuraillen Messilän suuntaan. Messilästä lähdettiin taas takaisin päin. Alkupuoli oli ehkä hieman kevyempi kuin loppupätkä.

Ylämäet kävelin, muutoin pyrin hölkkäämään. Metsä oli kyllä hurjan kaunis. Monessa paikassa kukkivat valkovuokot ja oli kyllä ihanaa hölkkäillä poluilla. Olin ajatellut, että puolimaratonin selvittäisin kolmessa tunnissa, mutta arvio osoittautui turhan optimistiseksi. Kolmessa tunnissa ehdin intiaanikukkulan juurelle eli aika lähelle maalia kyllä. Loppuaika oli 3:07.

Oma sykemittari näytti nousumetrejä kertyneen 640 metriä (eli nutsilla kertyy n. 1000 m enemmän!). Maaliin tulin ihan hyvävoimaisena. Samanlaisella taktiikalla ja vauhdilla olisin pystynyt vielä hyvin matkaa jatkamaankin.

Kategoria(t): juoksu, kilpailut, polkujuoksu, puolimaraton | Kommentoi